Tampereen johto vannoo yhä kansihankkeen nimeen – "Meillä on syvä usko siihen, että hanke menee eteenpäin"

Kumppanin vetäytyminen kansi- ja keskusareenahankkeesta ei saanut Tampereen kaupunkia heittämään pyyhettä kehään. Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala valoi uskoa hankkeen toteutumiseen.

Kotimaa
Havainnekuva Tampereen rautatien peittävästä kannesta
Studio Daniel Libeskind for NCC

Tampereen kaupunki sanoo yhä uskovansa kansi- ja keskusareenahankkeen toteutumiseen kumppanin hyvästeistä huolimatta. Kaupunki on käynyt tunnustelevia keskusteluja mahdollisten uusien partnereiden kanssa.

– Meillä on syvä usko siihen, että tämä hanke menee eteenpäin, sanoo Tampereen konsernijohtaja Juha Yli-Rajala.

Tampereen rautatieaseman tuntumaan, raiteiden päälle kaavaillun kannen suunnittelussa tapahtui keskiviikkona merkittävä käänne. Rakennusyhtiö NCC ilmoitti tiedotustilaisuudessa Tampereella, että yhtiö vetäytyy hankkeesta heikon taloustilanteen vuoksi.

NCC:n aluejohtaja Jukka Hannus sanoo, että hanke on toteutettavissa, vaikka yhtiö hyppäsikin kelkasta pois.

– Missään tapauksessa NCC:llä tehdyt linjaukset eivät tarkoita sitä, etteikö Tampereen kansi- ja areenahanke ole toteuttamiskelpoinen. Linjaukset johtuvat NCC:n muutoksesta vallitsevan taloustilanteen takia, Hannus sanoo.