Holiday Club Saimaa aloittaa yt-neuvottelut

Kysynnän väheneminen näkyy yhä selkeämmin myös majoitusalalla. Holiday Club Saimaan tavoitteena on, ettei säästöjä jouduta toteuttamaan irtisanomisina.

Holiday Club Saimaa
Kylpylähotelli
Yle

Holiday Club Saimaa aloittaa yt-neuvottelut. Syynä on vähentynyt kysyntä ja ruplan kriisin aiheuttama epävarmuus alkuvuoden kysynnässä.

Neuvottelut koskevat yhdeksää henkilöä. Holiday Club Saimaan johtaja Jussi Valtola uskoo, että säästöt voidaan toteuttaa muun muassa aukioloaikoja muuttamalla, eikä rajumpiin toimiin jouduta turvautumaan.

Venäläisten asiakkaiden määrä on vähentynyt marraskuussa 30 prosenttia viime vuoteen verrattuna, kun lokakuussa kasvua oli vielä 10 prosenttia.

Toistaiseksi ruplan kiirisi ei ole näkynyt massiivisina tilausten perumisina ja vuodenvaihteen varaustilanne on lähes sama kuin viime vuonna. Hyvän varaustilanteen selittää osaltaan myös verkkotilausten suosio, sillä ne maksetaan yleensä heti varauksen yhteydessä.

– Toivomme ja uskomme, että tämä tilanne on väliaikainen. Pitää kuitenkin seurata kovasti nimenomaan ruplaa, Valtola kommentoi.