1. yle.fi
  2. Uutiset

Tuhopoltetun Jyvälän uudisrakentamiseen mutkia – RAY-avustukset pienenemässä

Jyväskylän Setlementti ry on huolissaan Raha-automaattiyhdistyksen avustusten pienenemisestä uuden talon rakennusprojektissa. Vuosi sitten RAY myönsi Jyvälälle 1,9 miljoonan euron avustusoption kolmelle vuodelle. Nyt summa on kutistumassa 1,59 miljoonaan euroon.

Kotimaan uutiset
Tuhopoltetun Jyvälän sijoille rakentuu ensi kesäksi uusi Jyvälä.
Tuhopoltetun Jyvälän sijoille rakentuu ensi kesäksi uusi Jyvälä.Arkkitehtuuritoimisto AT

Jyvälän Setlementti ry:n vanha puinen kartano tuhopoltettiin marraskuussa 2011 eikä polttajaa tai polttajia ole saatu kiinni. Jyvälä on palon jälkeen toiminut väliaikaisissa tiloissa Viitaniemessä. Yhdistys aloitti heti hankkeen uuden talon rakentamiseksi Jyvälän entisille sijoille osoitteeseen Palokunnankatu 16.

Vuosi sitten Raha-automaattiyhdistys myönsi Jyvälän Setlementille avustusoptiona yhteensä 1,9 miljoonaa euroa kolmelle vuodelle. Tänä vuonna 500.000 euroa on käytetty pääosin suunnitteluvaiheeseen ja rakentamisen aloittamiseen.

Ensi vuodelle optio oli alun perin miljoona euroa, mutta nyt avustukseksi ehdotetaan 900.000 euroa eli 100.000 vähemmän. Vuoden 2016 optio 400.000 euroa on kutistumassa 190.000 euroon.

Jyvälälle inhottava tilanne

Jyvälän toiminnanjohtaja Helena Huovila kuvailee avustuksen supistumista ihottavaksi tilanteeksi.

Tavoitteena on muuttaa ensi kesänä ja aloittaa syyskausi uusissa tiloissa.

Helena Huovila

– Budjettiin on nyt saatava 310.000 euroa lisää ellei avustuksia tulekaan optioiden mukaan. Laina tulee ensimmäisenä vaihtoehtona mieleen kustannusarvion aukon paikkaamiseksi. Lisäksi RAY:ltä haettiin uuden talon irtaimistoon rahoitusta, mutta yhtään ei ole tulossa, murehtii Huovila.

Jyvälän rakentaminen on edennyt aikataulussa ja uudesta talosta on nyt valmiina jo 60 prosenttia. Kokonaiskustannusarvio on 3,8 miljoonaa euroa.

– Tavoitteena on muuttaa ensi kesänä ja aloittaa syyskausi uusissa tiloissa, iloitsee Huovila.

RAY:n tuen lisäksi uutta Jyvälää on rahoitettu lainalla.

Uusi Jyvälä on kooltaan 1.400 neliömetriä, joista hyötyneliöitä on 855. Talossa jatkaisi Jyvälän perinteinen kansalaisopisto, mutta lisäksi tavoitteena on tarjota tiloja erilaiselle kansalaistoiminnalle.

Jyvälään valmistuu muunneltavia tiloja ja luokkia päivä- ja iltakäyttöön sekä kultturia ja tapahtumia varten.

RAY-avustusta myös senioriasunnoille

Keski-Suomi on saamassa ensi vuonna yhteensä yli yhdeksän miljoonaa euroa Raha-automaattiyhdistyksen avustuksia. RAY julkisti tänään ehdotuksensa ensi vuoden avustuksiksi. Suurimmat avustuksen saajat ovat samat kuin vuosi sitten. Varttuneiden asumisoikeusyhdistys JASO on saamassa puolitoista miljoonaa euroa ikäihmisten asuntojen rakentamiseen Jyväskylän Huhtasuolle. Toisena listalla on Jyvälän Setlementti, jolle on ehdotettu 900.000 euroa uuden talon perustamiseen.

Keski-Suomeen RAY-avustuksia haettiin yhteensä 17,1 miljoonaa euroa. Jaettavaksi ehdotetaan noin 9,3 miljoonaa euroa.

JASO ry käyttää 1,5 miljoonaa euroa Huhtakeskuksen senioriasuntojen toisen vaiheen rakentamiseen Kangasvuorentiellä. Asukkaat asuntoihin on valittava sosiaalisin, terveydellisin tai taloudellisin perustein. Asukkaat itse päättävät itse tarvitsemiensa hoiva- ja tukipalvelujen tuottajan.

Suomessa RAY-avustusta haki 1 167 järjestöä 2 473 hankkeeseen tai toimintoon - yhteensä 504 miljoonaa euroa. RAY esitti avustuksia myönnettäväksi yhteensä 790 järjestölle 1 622 eri kohteeseen kaikkiaan 309,3 miljoonaa euroa.

Lopullisen päätöksen ensi vuoden avustuksista tekee sosiaali- ja terveysministeriö alkuvuodesta.

Lue seuraavaksi