1. yle.fi
  2. Uutiset

Jokaisen lähipiiristä löytyy Eila – kulisseja ylläpitävä, tahditon ja lapsillaan kehuskeleva vanhempi

Taru Mäkelä on ohjannut Sinikka Nopolan kirjoihin perustuvan komedian Eila, Rampe ja Likka. Elokuvan Eila haluaa pitää kulissit pystyssä vaikka vähän valehtelemalla, ja aiheuttaa tahdittomuudellaan katastrofeja toisensa jälkeen.

elokuvat
Eila, Rampe ja Likka -elokuvassa näyttelevät Heidi Herala Pirkka-Pekka Petelius.
Juha Fiilin

Pariskunta Eila ja Rampe ovat tyttärensä Likan kanssa pääosassa Sinikka Nopolan kirjoissa, joihin perustuu myös Taru Mäkelän ohjaama ja Sinikka ja Tiina Nopolan käsikirjoittama elokuva. Päättäväisen ja vimmaisesti koreaa mielikuvaa vaalivan Eilan johdolla porukka joutuu kiperiin tilanteisiin.

– Näitä hahmoja on jokaisella lähipiirissään tuttavissa ja sukulaisissa, ja jos syvemmin miettii, niin voi vilkaista peiliinkin. En toki puhu itsestäni, mutta joku saattaa tunnistaa myös itseäänkin, hymyilee ohjaaja Taru Mäkelä.

– Eila itse sanoo sotkettuaan asioita oikein huolella pari tuntia, että se oli vain pieni valkoinen valhe. Olen miettinyt, että Eilassa on jotain samaa kuin Aku Ankassa, joka ei koskaan anna periksi, mutta on usein epätoivoisessa tilanteessa.

Pyrkii hyvään, saa aikaan järkyttäviäkin tilanteita

Heidi Herala on tehnyt Eilan roolin kaksi kertaa teatteriin, ja nyt valkokankaalle Mäkelän ohjaamassa elokuvassa Eila, Rampe ja Likka. Elokuvassa päädytään pitämään yllä kulissia vävyehdokkaan äidille, ja tilanne johtaa valheiden vyyhtiin, jota Eila urheasti yrittää pitää pystyssä.

– Eila on häkellyttävä katastrofiautomaatti, joka aiheuttaa itse vaikeita tilanteita, mutta selviytyy niistä vaistonvaraisesti. Hän on lähes klassisen tragedian päähenkilö, joka pyrkii hyvään, mutta saa aikaan järkyttäviäkin tilanteita. Hänellä on kuitenkin vahva usko siihen, että fiksut pärjää aina, Taru Mäkelä luonnehtii.

Pikka-Pekka Petelius ja Taru Mäkelä Eila, Rampe ja Likka -elokuvan kuvauksissa.
Pirkka-Pekka Peteliuksen esittämä Rampe on ohjaaja Taru Mäkelän mukaan tamperelaisittain reiru mies.Eila, Rampe ja Likka lehdistökuva.

– Meillä kaikillahan on joku särö, sellainen puoli, josta ei olla ylpeitä ja jota vähän hävetään. Tietysti jokainen pyrkii antamaan itsestään fiksun kuvan, ja se usein johtaa siihen, että asiat lähtevät lapasesta.

Taru Mäkelä kertoo elokuvaa tehdessään lukeneensa ranskalaisen hyönteistutkija Jean Henri Fabren kirjoituksia 1900-luvun alkupuolelta.

Tietysti jokainen pyrkii antamaan itsestään fiksun kuvan, ja se usein johtaa siihen, että asiat lähtevät lapasesta.

Taru Mäkelä

– Hän kuvaa hyvin intensiivisesti hyönteismaailman tapahtumia. Aloin miettiä, että toimiiko ihmissuku älyn voimalla vai vaistonvaraisesti. Minulla ei siihen vastausta, mutta tämä on yksi tapa hahmottaa asiaa. Arkisetkin asiat muuttuvat vähän omituisiksi kun niitä tarkastelee oikein läheltä.

– Sinikka Nopola pystyy näkemään hyvin tarkasti ympäristöään ja ihmisyyttä Eila ja Rampe -kirjoissaan. Hän sanoo kirjoittavansa toiseuden komiikkaa, ja se on se ihmisille asetettu tilanne, kun meille on annettu ne toiset. Myös me itse olemme aina jollekin toinen. Se on lähimmäisyyden loputon haaste, että miten eletään ihmisiksi, Taru Mäkelä pohtii.

Perhesuhteet ovat erityisiä

Perhesuhteet tuovat lähimmäisyyden haasteeseen vielä omat vääntönsä.

– Vanhemmuus ei lopu koskaan, kasvattajan työ on ikuinen. Äitien ja tyttärien välillä on klassinen kuvio tulta ja tappuraa. Eilakin on tyttärestään ylpeä, mutta hän on emotionaalisesti rajoittunut eikä osaa kehua oikealla tavalla tytärtään – hän kyllä kehuskelee tyttärellään, ohjaaja Taru Mäkelä miettii.

Lapsille on kaikki pitänyt opettaa vauvasta alkaen, ja pitäisi osata päästää irti. Mutta mistä sitä itse tietää, kun on oman äitiydensä vallantunnossa.

Taru Mäkelä

– Meillä kaikilla on äitimme ristinä. Muistan itsekin aikoja, kun vähän hävetti se kuinka ylpeä äiti on minusta. Omiakin lapsiani rasittaa, kun olen niin kauhean ylpeä heistä. Mutta kun he ovat niin kamalan nerokkaita, kun minähän synnytän vain neroja!

Kiusalliseksi Eilan tahdittomuus äityy melkoiseksi myös silloin, kun hän päättää, että vävyehdokas on paras mahdollinen tyttärelleen.

– Se on kiusallista, kun hän tekee sen niin kovin selkeästi tiettäväksi, että hän toivoo nuoren parin menevän naimisiin. Sanoisin, että Eilalta puuttuu tahdikkuus, kun hän toitottaa asiaa. Ympäristöstäni voin löytää paljon ihmisiä, jotka eivät ole tahdikkaita. Heiltä vain puuttuu tietty fiksu etiketti, ollaan vähän rajattomia siinä miten kommentoidaan asioita.

Omalla tavallaan Eilalle pitää rotia miehensä Rampe, joka on Mäkelän mukaan tamperelaisittain reiru mies.

– Varokaa rauhallisen miehen vihaa. Joku voisi kuvitella, että Eila pompottaa Rampea, mutta ei se niin mene – Eilakin tietää rajansa. Mutta kun ollaan samaa huonetta ja sukua, niin rajoja ei ole. Lapsille on kaikki pitänyt opettaa vauvasta alkaen, ja pitäisi osata päästää irti. Mutta mistä sitä itse tietää, kun on oman äitiydensä vallantunnossa. Eilalle vanhemmuus on valta-asema.

Lue seuraavaksi