Ilomantsissa veistetään karhuja kilpaa myös ensi kesänä – tällä kertaa MM-titteli ei ole jaossa

Ensi kesän Karhufestivaaleilla ei nähdä monipäiväistä karhunveiston MM-kisaa, vaan tapahtuma rakennetaan muutaman tunnin mittaisen pikaveistokisan ympärille.

Kotimaa
Moottorisahalla tehty puinen karhu.
Heikki Haapalainen / Yle

Moottorisahat pärisevät ja taltat kilkattavat Ilomantsin Karhufestivaaleilla myös ensi kesänä. Järjestäjät kuitenkin kertovat, että ensi kesän tapahtumassa ei kamppailla MM-tittelistä, vaan suunnitelmissa on paljon pienimuotoisempi kilpailu.

– Mitään ei ole vielä tässä vaiheessa lyöty lukkoon, mutta karhunveistokisa tulee todennäköisesti olemaan muutaman tunnin mittainen pikakisa, Maaseudun sivistysliiton aluepäällikkö Timo Reko arvelee.

Karhufestivaalista ollaan luomassa aiempaa monipuolisempaa tapahtumaa, ja tavoitteellinen osallistujamääräkin alkaa hahmottua.

– Luvassa on toivottavasti ainakin erilaisia esiintyjiä sekä seminaareja. Tärkeä on myös puunveistokurssi, johon toivomme ainakin 10-15 osallistujaa. Kokonaisuudessaan toivomme, että Karhufestivaaleilla kävisi pari tuhatta ihmistä, Reko kertoo.

Muun muassa näitä toiveita varten Ilomantsissa on jo rakennettu noin 300-paikkainen areena.

Tuhansien karhujen Ilomantsi

Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetystä festivaalista tavoitellaan jokavuotista kesäperinnettä Jos perinne ottaa muodostuakseen, eikä kisoissa syntyviä patsaita saada myytyä, Ilomantsin karhupopulaatio nousee uusiin lukemiin.

– Sehän olisi hienoa, että Ilomantsista tulisi tuhansien karhujen maa. Metsissä temmeltäisi pari sataa oikeaa karhua ja patsaita olisi siihen päälle vielä tuhansia. Ilomantsista voisi alkaa puhumaan todellisena karhuapaikkakuntana, Reko veistelee.

Karhufestivaali järjestetään karhunmetsästyskauden alkaessa 20. - 22. elokuuta.