Keliaakikon ei tarvitse kärvistellä jouluna ilman piparia ja torttuja

Gluteeniton ruokavalio kiinnostaa nykyään muitakin kuin keliaakikkoja. Esimerkiksi Oulun kauppahallissa suosituimpia tuotteita ovat erilaiset gluteenittomat leivät.

ilmiöt
Sirkka Salminen myy gluteenittomia leivonnaisia Oulun kauppahallissa.
Karoliina Kemppainen / Yle

Oulun kauppahalliin avattiin joulukuun alussa pieni, kotoisa puoti, joka myy ainoastaan gluteenittomia leivonnaisia. Tarjolla on niin makeita herkkuja kuin leipätuotteitakin.

– Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita tuotteistamme. Varsinkin keliaakikot sanovat tulleensa taivaaseen, Suloiset-puotia pitävä Sirkka Salminen nauraa.

Tuotteet valmistaa turkulainen perheyritys, joka perustettiin vuonna 1998 perheen tyttären sairastuttua keliakiaan. Tuohon aikaan gluteenittomien leivonnaisten valikoima oli pieni ja ankea, nykyään tilanne on aivan toinen. Suloiset-leipomossa ei valmisteta tavanomaisia leivonnaisia, joten gluteenia ei pääse joukkoon hitustakaan.

Kaikkein herkimmille käy vain luontaisesti gluteeniton.

Sirkka Salminen

– Tuotteet tehdään käsin ja niissä suositaan kotimaisia raaka-aineita, Salminen kertoo.

Kevyempi olo

Tiskin takana puuhaileva Salminen on toiminut pitkään keittiöalalla erityisruokavalioiden parissa, joten keliakia on tuttu sairaus työn puolesta. Niinpä hänellä on tietämystä vastata asiakkaiden kysymyksiin.

– Eniten kysytään, onko jokin tuote luontaisesti gluteeniton, eli se ei sisällä kotimaisia viljoja, vai gluteeniton, jolloin siitä on poistettu vehnätärkkelys. Kaikkein herkimmille käy vain luontaisesti gluteeniton.

Yhä useampi valitsee gluteenittoman ruokavalion vapaaehtoisesti, mikä on huomattu myös kauppahallin puodissa.

– Trendi näkyy myyntityössä. Monet ovat jättäneet kotimaiset viljat ja kertovat saaneensa siitä hyviä terveysvaikutuksia. Turvotus ja iho-oireet voivat hävitä ja on parempi olla. Itsekin olen huomannut, että olo on kevyempi niinä päivinä, kun en syö kotimaista viljaa, Salminen pohtii.