Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Khao Lak, Thaimaa 26.12.2004

Tuhon aamu

Kymmenen vuotta Intian valtameren tsunamista

Teksti: Teemu Juhola, Laura Savolainen, Paula Vilén, Maria Tolsa. Tekniikka: Ville Juutilainen. Grafiikka: Juha Rissanen. Kuvat: EPA, Teemu Juhola, Hotli Simanjuntak, Nina Svahn. Videot: Ivar Heinmaa, Nina Svahn.

Tapaninpäivänä 2004 merenalainen maanjäristys vapauttaa valtavat voimat maankuoresta Indonesian Sumatran saaren edustalla. Muutaman tunnin päästä hyökyaallot ovat vieneet satojen tuhansien ihmisten hengen. Talot ja lomakylät rakennetaan uudelleen, mutta miljoonien elämän onnettomuus muuttaa pysyvästi. Myös Suomessa on paljon niitä, joille tsunami on yhä läsnä joka päivä.

Pahiten kärsineessä Acehissa tsunami edisti rauhansopimusta maakunnan kapinallisten ja Indonesian hallituksen välillä. Jälleenrakennus toi Acehiin työtä ja rahaa, mutta töiden valmistuttua avustajat lähtivät ja talous kääntyi laskuun. Epävakaus jatkuu yhä.

Thaimaassa turismi on tointunut entiselleen. Myös moni suomalainen palaa rannoille kokemuksistaan huolimatta. Intian valtamerelle on rakennettu tsunamivaroitusjärjestelmä, jottei katastrofi enää koskaan toistuisi.

Yle Uutiset kertoo, miltä Acehissa ja Thaimaan tuhoalueella näyttää nyt, miten tsunamin kokeneet ovat selviytyneet ja mitä pelastustöille kasvot antaneet suomalaiset tänä päivänä ajattelevat.

Aceh
Aceh on kokenut muodonmuutoksen tsunamin jälkeen. Yle Uutisten toimittaja Teemu Juhola raportoi Banda Acehista.

Aceh
– Pahat muistot tulevat usein mieleeni, sanoo Zulfikar Banda Acehin kaupungissa.
Indonesia

"Olin varma, että kuolen"

Hartaan uskonnollisessa Acehissa monet tsunamista selvinneet sanovat kestäneensä traumat islamin avulla. Banda Acehin suurin moskeija oli yksi tsunamissa pystyyn jääneistä rakennuksista. Zulfikar, 25, joutui tsunamin jälkeen vanhempiensa hylkäämäksi, mutta kertoo tänä päivänä voivansa paremmin.

Olin ollut pelaamassa aamulla aikaisin jalkapalloa ystävieni kanssa sinä aamuna, kun tsunami iski. Olin palannut kotiini, kun ystäväni tulivat varoittamaan, että meri pakenee.

Tajusimme, että jotain pahaa on tapahtumassa. Lähdimme äitini kanssa pakenemaan. Pidin äitiäni kädestä, kun ensimmäinen aalto iski meitä päin.

Aalto heitti meidät päin talon seinää. Muistan tunteneeni, kuinka piikkilanka viilsi jalkojani vedessä. Päälleni lensi tiiliä ja menetin tajuntani.

Tuhoisimmat luonnonkatastrofit 1900–2014

(suluissa arvio kuolleiden määrästä)
  • Keski-Kiinan tulvat 1931 (850 000–4 000 000)
  • Tangshanin maanjäristys, Kiina 1976 (242 000–655 000)
  • Hirmumyrsky Bhola, Bangladesh (tuolloinen Itä-Pakistan) 1970 (500 000)
  • Haitin maanjäristys 2010 (160 000–316 000)
  • Intian valtameren maanjäristys ja tsunami 2004 (230 000)

Vedessä kamppaillessani olin epätoivoinen ja uskoin kuolevani. Tuska oli valtava ja pyysin jumalalta nopeaa kuolemaa. En uskonut voivani mitenkään selvitä hengissä.

Kamppailin vedessä ilmeisesti tuntien ajan. Lopulta olin ajautunut kaatuneen veneen alle. Sieltä heräsin. En kyennyt liikkumaan.

Tuttu mies oli nähnyt minut ja luullut minun kuolleen. Hän oli kehottanut isääni hakemaan ruumiini pois rannasta. Isä luuli minun kuolleen, kun hän näki minut.

Luojan kiitos, en kuitenkaan kuollut. Minulle selvisi, että olin ollut henkitoreissani veneen luona kolmen päivän ajan.

Minut vietiin ensin sukulaisteni taloon. Sairaalahoitoon pääsin vasta myöhemmin.

Kärsin pahoista traumoista viiden vuoden ajan. Näin hirveitä asioita, kun kamppailin hengestäni. Lisäksi vanhempani hylkäsivät minut tsunamin jälkeen. Ilmeisesti heillä ei ollut voimia huolehtia minusta.

Nyt voin jo paremmin, mutta silti pahat muistot tulevat usein mieleeni.

Valmistuin juuri it-alan koulutuksesta ja haluaisin saada sen alan töitä. Tällä hetkellä teen sekalaisia hommia Banda Acehin kalasatamassa.

Olosuhteisiin nähden olen elämääni tyytyväinen.

Aceh
Acehilainen Nurlaili menetti tsunamissa toisen jalkansa. Hän elää sukulaisten avustusten varassa.
Indonesia

"Mietin, miksi juuri minulle kävi näin"

Banda Acehin asukkaista lähes puolet asuu pienissä betonimökeissä, jotka on rakennettu tsunamissa kotinsa menettäneille. Monien mielestä avustusrahoilla pystytetyissä taloissa olot ovat paremmat kuin ennen katastrofia. Sosiaalitukia ei tsunamissa vammautuneelle Nurlailille, 32, ole kuitenkaan tarjolla.

Menetin tsunamissa toisen jalkani. Tuntuu, että menetin samalla puolet elämästäni.

Joskus haaveemme eivät toteudu niin kuin haluaisimme. Minulle kävi niin.

Tsunamin tullessa olin opiskelija. Nyt olen invalidi. Mietin toisinaan, miksi tämän piti tapahtua juuri minulle. Monet sanovat, että ongelmista voi aina selvitä, mutta minä olen siitä eri mieltä.

Selvisin tsunamista kuin ihmeen kaupalla. Ensimmäisen aallon tultua roikuin talon katolla. Katto kuitenkin romahti vähitellen.

Toinen aalto vei minut mennessään. Yritin uida ja uida. Pääsin lopulta kelluvan puumassan päälle. Olin vedessä tuntien ajan ennen kuin pääsin kuivalle maalle.

Ensimmäinen minut löytänyt ei kyennyt auttamaan, koska hänkin oli loukkaantunut.

Ohikulkija pyysi minua odottamaan. Lopulta kaksi miestä kantoivat minut pois irronneen oven päällä.

Nykyään elän veljeni ja kyläläisten tuella, valtiolta en saa rahaa. Kotini on Turkin avustusrahoilla rakennettu. Indonesialaisten mielestä oikea talo on tehty kivestä eikä puusta. Talo on hyvä, mutta en juuri poistu kotoani.

En pääse kauheista muistoista eroon, ne tekevät minut hyvin surulliseksi. Toisinaan musiikin kuunteleminen helpottaa oloani. Myös kohtalotovereiden kanssa puhuminen helpottaa.

Tulevaisuuttani en osaa ajatella, mutta yritän elää päivä kerrallaan.

Patong Beach
– Emme tienneet, mitä tsunami tarkoittaa, kertoo Wutiphan Suphanvirat Patong Beachillä Thaimaan Phuketissa.

Thaimaa

"Kehoni on täällä, mutta sydämeni jäi tuhoutuneeseen kotikylään"

Tsunami pyyhki kartalta pienen kalastajayhteisön Khao Lakin pohjoispuolella. Eloonjääneillä oli edessään muutto pois saarelta sisämaahan ja kauemmas rannikolta, avustusvaroin rakennettuun uuteen kylään. Chutiman, 47, elämä on nyt mukavampaa, mutta entinen tiivis yhteisöllisyys on kärsinyt.

kalastajaperhe
Thaimaalaisen Chutiman perhe selvisi tsunamista, mutta koko omaisuus meni. Jäljelle jäi vain runsaat sata euroa pankkitilillä.

Sinä aamuna mieheni oli kalastamassa, kuten valtaosa kalastajakylämme Phra Thongin miehistä.

Näimme valtavan aallon lähestyvän ja aloimme juosta. Kaikki yrittivät tarttua puihin, jotta aalto ei olisi vienyt meitä mukanaan.

Aalto repi vaatteet yltäni, mutta selvisin ihmeen kaupalla. Myös perheeni selvisi.

Kalastajakylämme sen sijaan meni maan tasalle. Tuho oli täydellinen. Kylämme oli pieni, vain noin sata henkeä. Tsunamin jälkeen meitä oli puolet vähemmän.

Meille jäi vain 5 000 bahtia eli noin 120 euroa pankkitilille. Yliopistossa opiskellut poikani tarjoutui jättämään opinnot kesken rahan säästämiseksi. Sanoin, ettei missään nimessä, sillä koulutus on ainoa, mitä voin hänelle antaa.

Kylämme joutui muuttamaan pois saarelta kuivalle maalle, kauemmaksi merestä. Tämä Chai Pattana -kylä on rakennettu avustusvaroin sisämaahan. Rantaan on nyt paljon pidempi matka, pari kilometriä.

Mieheni kalastaa edelleen, mutta se vie etäisyyksien vuoksi enemmän aikaa ja rahaa. Yritämme kyläkaupallamme saada perheellemme lisäansioita.

Täällä elämä on mukavampaa ja helpompaa. On juokseva vesi ja sähköt. Mutta yhteisön ja perheen läheisyys ei ole entisellään. Siskoni ja veljeni asuvat kauempana. Saarella yhteisömme oli lähempänä toisiaan.

Kehoni on täällä, mutta oikea kotini ja sydämeni jäivät saarelle.

Thaimaa

"En muista enää isäni nimeä"

Tsunami vei toisen tai molemmat vanhemmat kymmeniltä tuhansilta lapsilta Kaakkois-Aasian tuhoalueella. 6-vuotias Bow sai uuden kodin tsunamiorvoille rakennetusta orpokodista Khao Lakin läheltä. Pala palalta tsunamin traumatisoiman lapsen elämä on rakentunut uudelleen.

Thaimaalainen Bow tekee nykyisin töitä tsunamiorpokodin kahvilassa. Hän haaveilee myös muusikon urasta.

Nimeni on Bussaba Nawarak, mutta kaikki kutsuvat minua Bow’ksi. Isäni nimeä en enää muista, sillä tsunamiaalto pyyhkäisi hänet mereen Khao Lakissa.

Sen sijaan muistan selvästi, kuinka kaikkialla oli ruumiita ja itkeviä ihmisiä, jotka etsivät omaisiaan kuolleiden joukosta.

Voimakkaimmat maanjäristykset 1900–2014

  • Chile 1960: 9,5 magnitudin järistys
  • Alaska, Yhdysvallat 1964: 9,2 magnitudin järistys
  • Indonesia 2004: 9,1 magnitudin järistys
  • Japani 2011: 9,0 magnitudin järistys
  • Kamtšatka, Venäjä 1952: 9,0 magnitudin järistys
Indonesian vuoden 2004 järistyksen aiheuttama tsunami oli kaikkien aikojen tuhoisin. Asutus tuhoalueen rannikoilla on tiheää, eikä Intian valtamerellä ollut toimivaa tsunamivaroitusjärjestelmää.

Kaikkialla haisi kauhean pahalta. Yritin peittää kasvoni vaatteilla, mutta haistoin kuolleista tulevan hajun silti.

Isäni löytyi kuukausi tsunamin jälkeen. Häntä ei voitu enää tunnistaa muuten kuin DNA-testillä.

Meitä oli kymmenkunta orvoksi jäänyttä lasta, jotka pääsimme lopulta tsunamiorvoille rakennettuun orpokotiin. Orpokodin pitäjä Kate on kuin äiti minulle.

Täällä ihmiset ovat tukeneet ja kehottaneet tekemään asioita, jotka auttavat eteenpäin ja unohtamaan.

Olen nyt 16-vuotias ja saan työskennellä orpokodin kahvilassa, jossa opin kahvilatyötä. Isona haluaisin perustaa oman kahvilan. Tai sitten haluaisin ryhtyä muusikoksi. Soitan täällä kitaraa muiden lasten kanssa.

Meitä tsunamiorpoja on täällä orpokodissa näin kymmenen vuoden jälkeen enää vähemmistö, 26:sta seitsemän.

Vietän paljon aikaa nuorempien lasten kanssa. Autan heitä kotiläksyissä. Ymmärrän, miltä heistä tuntuu, koska olen itse menettänyt isäni.

Tulen hyvälle mielelle, kun voin antaa heille rakkautta.

Indonesia
Banda Acehin kaupunkia kaksi päivää tsunamin jälkeen.

Indonesia

Lähes 168 000 ihmistä kuolee tai katoaa.

Kerrostalon korkuiset aallot iskevät Sumatran saaren länsirannikolle aamukahdeksan jälkeen paikallista aikaa. Aalto pyyhkii kyliä kartalta ja etenee paikoin jopa kilometrejä sisämaahan. Arviolta kaksi kolmasosaa kalastusaluksista tuhoutuu.

Pahiten kärsii Acehin alue, joka oli lähimpänä järistyskeskusta ja tuhoutunut pahasti jo järistyksen voimasta. Kuolleista ja kadonneista on myös 200 000:n ylittäviä arvioita.

Sri Lanka
Puuseppä kotinsa raunioilla Moratuwassa, Sri Lankan länsirannikolla.

Sri Lanka

Yli 35 000 ihmistä kuolee tai katoaa.

Lähes puoli miljoonaa ihmistä jää kodittomaksi, kokonaisia kyliä huuhtoutuu mereen. Teitä ja rautateitä tuhoutuu, paikoin myös 80 prosenttia kalastusaluksista. Tuhoilta säästyy vain länsirannikko pääkaupungista Colombosta pohjoiseen Jaffnaan.

Sri Lankassa on yli 600 suomalaista matkailijaa, joista yksi kuolee ja kymmeniä loukkaantuu tai joutuu hengenvaaraan.

Intia
Siivousta Intian Nagapattinamissa 31. joulukuuta 2014.

Intia

Yli 16 000 ihmistä kuolee tai katoaa.

Aalto iskee ensin Andamaanien ja Nikobaarien saarille. Intian niemimaalle aalto saapuu tuntia myöhemmin. Pahiten kärsii eteläinen Tamil Nadun osavaltio, jossa menehtyy noin 8 000 ihmistä. Rannikon kalastajakyliä tuhoutuu kokonaan.

Suuri osa kuolleista on naisia ja lapsia. Merivesi saastuttaa laajoja aloja viljelysmaata.

Thaimaa
Vyöryvän veden voima tuhosi lomabungaloweja Phi Phin saarella Phuketin eteläpuolella.

Thaimaa

Yli 8 000 ihmistä kuolee tai katoaa.

Aalto vie mukanaan turisteja ja paikallisia Intian valtameren puoleisilta rannoilta. Tuhoa lisää se, että vuorovesi on korkeimmalla tasollaan. Lähes 2 500 joululomaa viettämässä ollutta ulkomaalaista saa surmansa, heidän joukossaan 178 suomalaista.

Suurin osa heistä on Khao Lakin rantakohteessa, jossa tuho on erityisen suurta.

Malediivit
Kolhumadulun atolli oli yksi pahoin kärsineistä Malediiveilla.

Malediivit

108 ihmistä kuolee tai katoaa.

Vain muutama saarista säästyy tuhoilta. Pahimmillaan 40 prosentin Malediivien maa-alasta arvioidaan olevan veden alla.

Aallot tuhoavat rakennuksia ja vahingoittavat pahoin tärkeitä turismi- ja kalastuselinkeinoja.

Malesia
Kalastaja tutkii vahinkoja Penangin osavaltiossa päivä tsunamin jälkeen.

Malesia

75 ihmistä kuolee tai katoaa.

Malesia säästyy pahemmilta tuhoilta, koska Sumatran saari suojaa sen länsirannikkoa.

Pahiten kärsivät rannikon pohjoisosa ja Penangin ja Langkawin saaret.

Myanmar
Buddhalaisia munkkeja Yangonissa Myanmarissa. Sotilasjuntta veti tsunamituhoista niukkaa tiedotuslinjaa.

Myanmar

Ainakin 61, ehkä jopa 600 ihmistä kuolee tai katoaa.

Sotilaskomennossa olevan maan virallisten lukujen mukaan tuhot eivät ole kovin suuret, mutta silminnäkijöiden mukaan jopa 600 ihmistä saa surmansa ja tuhansia jää kodittomaksi.

Bangladesh
Aurinko laskee Kuakatan rannalla Patuakhalissa, Bangladeshissa vuoden 2004 viimeisenä iltana.

Bangladesh

2 ihmistä kuolee.

Alava Bangladesh kärsii suhteellisen vähän. Tämä johtuu maanjäristyksen siirroslinjan pohjois-etelä-suuntaisuudesta: itään ja länteen matkaavat aallot ovat kaikkein tuhovoimaisimmat.

Somalia
Tsunami tuhosi kalastajayhteisön Hafunin niemimaalla Somaliassa. Vahinkojen kartoittaminen oli yhä käynnissä neljä päivää tsunamin jälkeen.

Afrikan maat

Yli 300 ihmistä kuolee tai katoaa.

Tunteja myöhemmin aallot saapuvat Intian valtameren toiselle laidalle, Afrikan itärannikolle. Pahimmat tuhot ovat Somaliassa, jossa lähes 300 ihmisen arvioidaan menehtyvän.

Tuhannet jäävät kodittomaksi ja tuhansia kalastajaveneitä tuhoutuu.

Suomalaisperhe
Vasemmalla: Hyökyaalto vei mennessään perheen matkatavarat, mutta uima-altaalla mukana ollut kertakäyttökamera säilyi. Perhe pääsi ensimmäisen kerran soittamaan Suomeen Takuapan sairaalasta. Oikealla: Kaksi päivää tsunamin jälkeen Anne Austero ja hänen Jesse-vauvansa vietiin yhdessä muiden sukulaisten kanssa Bangkokiin. Vasta Bangkokissa Austerolle selvisi, että hänen veljensä oli pelastunut.
Suomalaiset

"Oli pakko jättää Kim, muuten olisimme kuolleet kaikki"

Suomalaisille tsunami on pahin rauhan aikana sattunut onnettomuus. Thaimaassa ja Sri Lankassa menehtyi 179 suomalaista. 13-vuotias helsinkiläispoika Kim Puolakka juoksi Khao Lakissa rantaan ihmettelemään lähestyvää aaltoa. Seuraavana päivänä perhe etsi häntä menehtyneiden joukosta.

Seppo Kuronen, perheen isä

Voitin monivedossa vähän enemmän rahaa ja päätin kustantaa uusperheellemme joululoman Thaimaassa. Meitä oli kymmenen hengen porukka, sukua monessa polvessa. Pienin lapsi oli seitsenkuinen.

Osa porukasta vietti tapaninpäivää hotellimme uima-altaalla Khao Lakissa. Lomaa oli jäljellä kaksi päivää.

Yhtäkkiä huomasimme merellä vaahtopäät, jotka ulottuivat koko horisontin päästä päähän. Kukaan meistä ei oikein ymmärtänyt, mikä se oli. Seurasimme aallon etenemistä ehkä kymmenen minuuttia.

Olin vastikään nähnyt dokumentin hyökyaalloista, joten aavistin tämän olevan sitä. Kun alkoi jyristä, ymmärsin, että nyt pitää lähteä.

Kiskaisin nelivuotiaan uima-altaasta, keräsimme porukan kasaan ja paikallisten ohjaamina nousimme auton lavalle.

Hyöky oli ollut niin voimakas, että hotellimme tarjoilijoita oli paiskautunut ikkunoista ulos.

– Seppo Kuronen

Kun auto lähti viemään meitä turvaan, huomasimme, että 13-vuotias Kim ei ollut mukana. Pysäytimme auton, mutta Kimiä ei näkynyt missään. Samaan aikaan aalto lähestyi. Sanoin muille, että on pakko jättää Kim ja mennä, muuten kuolisimme kaikki. Annoin kuljettajalle merkin. Kimin äiti ei voinut muuta kuin huutaa.

Emme nähneet, kun aalto löi rantaan. Silminnäkijöiden mukaan hyöky oli ollut niin voimakas, että hotellimme tarjoilijoita oli paiskautunut ikkunoista ulos. Melkein koko henkilökunta menehtyi, eikä hotellista jäänyt jäljelle juuri mitään.

Meidät vietiin autolla niin ylös vuorille kuin tietä riitti, ja kävelimme vielä kilometrin lisää. Vuorille tuotiin satoja pahoin loukkaantuneita ihmisiä. Jatkuvasti tuli vääriä hälytyksiä uusista aalloista. Huoli Kimistä oli valtava.

Kim Puolakka

Juoksin rantaan muiden mukana ihmettelemään lähestyvää aaltoa. Näin vaahtopään ja kuulin jyrinän.

Seuraavassa muistikuvassa juoksen toisen suomalaispojan kanssa karkuun muiden mukana. Nousemme kukkulalle, jonka päällä vesi ulottuu polviin saakka.

En tiedä, kauanko siinä olimme. Mietin, mitä perheelleni oli tapahtunut. Yritin päästä takaisin hotellille, mutta se ei onnistunut, koska vedessä oli niin paljon romua.

Suomalaisperhe otti minut hoiviinsa ja käski minut mukaansa vuorille. Paikalliset toivat meille vaatteita ja ruokaa.

Muistan ajatelleeni vain sitä, missä perheeni on. Pelotti heidän puolestaan, muuta en osannut pelätä.

Seppo

Tuhojen mittasuhteet valkenivat meille seuraavana aamuna, kun paikalliset tulivat hakemaan meidät vuorilta alas.

Kaikki oli mennyt maan tasalle. Ympärillä lojui satoja ruumiita. Menehtyneitä lastattiin lava-autoihin kuin perunasäkkejä. Aikuisten päälle laskettiin sanomalehtiä, lasten ruumiit pakattiin säkkeihin.

Monesta säkistä pilkotti vaaleita hiuksia. Menin aina tarkistamaan, oliko säkissä Kim. Toistelimme toisillemme, että kyllä Kim elää, mutta oikeasti siihen uskoi enää anoppi.

Pääsimme paikallisen kyydissä Takuapan sairaalaan ja soitimme sieltä Suomeen. Kaveri langan päässä ihmetteli hätäämme, koska Suomen tiedotusvälineet olivat raportoineet vasta yhdestä kuolonuhrista. Hänellä ei ollut tietoa Kimistä.

Kim

Vuorilla vietetyn yön jälkeen palasin rannalle. Tuli aaltohälytyksiä ja ihmiset juoksentelivat hädissään ympäriinsä.

Sain kyydin sairaalaan, missä hoidettiin kyydissä olleiden pikkuvammoja. Etsin perheeni nimiä seinältä. Lopulta autokyyti vei sairaalasta Phuketin lentokentälle.

Lentokoneessa sain soitettua Suomeen. Ensimmäiseksi mieleeni tuli serkun numero. Hän tiesi kertoa, että myös perheeni oli päässyt pakenemaan vuorille. He olivat siis elossa. Olin todella huojentunut.

Kun lentoasemalla ovet aukesivat, sukulaisia oli minua vastassa. Silloin tiesin, että olin turvassa.

Seppo

Pääsimme bussilla Phuketiin ja sieltä meidät lennätettiin Bangkokiin. Yöllä Kimin äiti soitti vielä Suomeen. Riemu repesi: selvisi, että Kim oli lentänyt kotiin ensimmäisellä evakuointilennolla. Se oli suunnaton helpotus. Kaksi vuorokautta onnettomuuden jälkeen selvisi, että pelastuimme sittenkin kaikki.

Kun tieto Kimistä tuli, yritimme parhaamme mukaan auttaa ja lohduttaa heitä, joille ei ollut käynyt näin hyvin.

Monesta säkistä pilkotti vaaleita hiuksia. Menin aina tarkistamaan, oliko säkissä Kim.

– Seppo Kuronen

Thaimaalaisten ystävällisyys ja halu auttaa hämmästyttivät. Saimme uikkareiden päälle vaatteita. Bangkokin lentokentällä paikallinen mies kysyi, tarvitsemmeko rahaa. Hän tarjosi meille viimeisiä rahojaan, vaikka oli juuri menettänyt vaimonsa ja lapsensa.

Palasimme Suomeen sitä mukaa kun koneissa oli tilaa. Ihmettelimme, miten suomalaiset eivät suostuneet luovuttamaan paikkojaan loukkaantuneille. Moni jäi pyörätuoleissaan odottamaan seuraavaa lentoa.

Näin tsunamista painajaisia puolen vuoden ajan. Joka yö juostiin karkuun jonnekin.

Khao Lakiin olemme palanneet neljä kertaa tsunamin jälkeen. Eivät ne tapahtumat enää vaivaa, mutta katse pysyy tiukasti taivaanrannassa.

Kim

Kotona meillä kävi kriisityöntekijöitä, mutta en oikein osannut puhua heille. Oli helpompi puhua kavereille. Uniin hätä tuli vain muutaman kerran.

Nykyään tsunamin tapahtumat nousevat yhä usein mieleen. Niihin liittyviä tunteita on vaikea pukea sanoiksi. Olen onnellinen siitä, että olemme kaikki hengissä.

Suomalaiset

"Tuntemattomat pysäyttävät yhä ja kysyvät tsunamista"

Piispa Eero Huovisen loma Thaimaan Phuketissa vaihtui tsunamin järkyttämien suomalaisten tukemiseen. Viimeistään kuvat piispan itkettyneistä kasvoista paljastivat suomalaisille tuhojen laajuuden.

Eero Huovinen
Piispa Eero Huovinen antoi kasvot kirkon avustustyölle Thaimaassa. Huovinen oli saattamassa suomalaisia kotimatkalle Phuketista.

Havahduimme Suomesta tulleisiin tekstiviesteihin. Vähitellen kansainvälisten uutistoimistojen välityksellä selvisi, että jotain todella kamalaa oli tapahtunut.

Olimme menossa rouvan ja tutun pariskunnan kanssa lomalle Phuketiin. Kone laskeutuikin Bangkokiin. Meille kerrottiin, että Phuketissa tulvii.

Meille tarjottiin mahdollisuutta mennä viettämään lomaa muualle, mutta ei siinä enää lomaa pystynyt viettämään. Oli lähdettävä auttamaan. Phuketissa oli lomailemassa satoja suomalaisia.

Otimme yhteyttä Suomen suurlähetystöön ja kahteen Bangkokissa työskentelevään pappiin. Meitä lähti neljä pappia Phuketiin pari vuorokautta sen jälkeen, kun aallot olivat iskeneet rantaan.

Minun ja työtoverini Simo Huhdan tehtäväksi tuli olla Phuketin lentokentällä saattamassa suomalaisia. Kaksi thain kieltä osannutta pappia etsivät suomalaisia sairaaloista.

Phuketin kentällä hiljaiset suomalaiset odottivat Finnairin koneita. Oli pahoin loukkaantuneita ja omaisiaan menettäneitä. Osa oli vain vaisusti onnellisia, koska vieressä oli käynyt paljon huonommin.

Ihmisten kertomukset olivat todella vaikeita. Menin vessaan itkemään, etten niiden ihmisten läsnäollessa itkisi.

Menin vessaan itkemään, etten niiden ihmisten läsnäollessa itkisi.

– Eero Huovinen

Ehkä kaikkein raskainta oli katsoa lapsia, jotka olivat menettäneet vanhempansa ja sisarensa. Matkatoimistovirkailijat ja sijaisäideiksi ryhtyneet suomalaiset pitivät heistä huolta.

Tsunami on elämäni koskettavimpia tapahtumia. Se koski ja koskee yhä niin montaa suomalaista.

Yhtäkkiä havaittiin, että lähes 200 suomalaista on menehtynyt. Meni läheisiä, tuttavia, sukulaisia ja naapureita. Me olemme täällä pohjolassa tottuneet niin suureen turvallisuuteen, että siksikin se järkytti meitä.

Tsunami herätti suomalaisissa myös suurta solidaarisuuden tunnetta. Suomalainen on sellainen, että kun tulee oikein vaikea paikka, sydän herää ja autetaan toista.

Ehkä meidän kuitenkin jälkikäteen olisi pitänyt nähdä sekin, että Indonesiassa meni 200 000 henkeä. Ymmärrän, että läheisten ihmisten menetys on sydäntä lähellä, ja heitä on oikeus ja syy surra eniten. Mutta samaan aikaan on hyvä nähdä, että maailmassa on kärsimystä muuallakin kuin omassa lähipiirissä.

Jälkeenpäin Suomessa keskusteltiin paljon siitä, oliko ulkoministeriöllä tai viranomaisilla riittävät valmiudet auttaa tämän mittaluokan onnettomuuksissa.

Yhteiskunta ei kuitenkaan voi olla sellainen, joka ennakoi kaiken pahan. Jälkiviisaasti sanotaan, että miksi ei ajoissa tehty. Minusta tsunamissa toimittiin kaiken kaikkiaan vastuullisesti.

Olen itse hämmästellyt sitä, kuinka paljon tapahtumat vielä vuosienkin jälkeen koskettavat. Vielä kymmenen vuoden jälkeenkin on harvoin ollut sellaista viikkoa, ettei joku olisi ottanut katastrofia kanssani puheeksi.

Tuntemattomat ihmiset kysyvät kadulla, oliko se rankka kokemus. Itselläni oli onneksi Suomeen palattua hyviä kavereita, jotka vetivät mukaan vaikka lätkämatsiin. Se auttoi.

Jokainen meistä toivoo, ettei tsunamia olisi tapahtunut. Mutta usein kaikkein kauheimmatkin asiat opettavat elämästä jotain.

Se, miksi Jumala sallii kärsimystä, on ihmiskunnan suurimpia kysymyksiä. En ymmärrä sitä itsekään, mutta haluan silti pitää uskostani kynsin hampain kiinni.

Suomalaiset

"Sankarileima tuntui vieraalta"

Yksittäisten vapaaehtoisten toiminta koitui tsunamissa monen avuksi. Thaimaassa pelastajan rooliin nousivat suomalaiset sukellusyrittäjät Jani Mäkinen ja Janne Miikkulainen. Sukeltajien tiedonvälityksen kautta tuhon laajuus alkoi paljastua ennen valtiollisia kanavia.

Eero Huovinen
Sukellusyrittäjä Jani Mäkinen arvelee, että thaimaalaiset ovat toipuneet tsunamista länsimaalaisia paremmin.

Olimme yhtiökumppanini Janne Miikkulaisen kanssa satsanneet talvikauteen 2004 ja hankkineet uusia sukelluskamoja. Uskoimme, että tulee hyvä talvi.

Tapaninpäivänä olin rantautunut parinkymmenen suomalaisen sukeltajan kanssa pikaveneellä Raya Yain saarelle. Olimme pitämässä palaveria, kun vesi pakeni ja kalat ja veneet jäivät hiekalle.

Mietin, että jotain on vialla, mutta en tiennyt, mikä. Pyysin kuitenkin henkilökuntaamme viemään asiakkaamme kauemmaksi rannasta. Ehdin jo miettiä, ylireagoinko, sillä meri oli aivan tyyni. Sitten aalto iski.

Ryhdyin auttamaan vedessä olleita sukeltajia ja snorklaajia. Aalto vei minut bungalowiin, joka täyttyi vedellä. Pelastauduin sukeltamalla ikkunasta ulos.

Henkilökuntamme alkoi viedä porukkaa saaren korkeimmalle kohdalle. Itse lähdin muutaman muun kanssa etsimään kadonneita. Ryhmästämme ei onneksi kukaan kuollut.

Toivoisin, että tämä kymmenvuotishässäkkä päättää viimein kaiken tsunamipohdinnan.

– Jani Mäkinen

Khao Lakissa tilanne oli toinen. Janne oli kaaoksen keskellä ryhtynyt keräämään nimilistaa suomalaisista. Valtionhallinto toivoi nimilistoja faksilla. Sellaisen lähettämiseen ei ollut mitään mahdollisuuksia.

Janne onnistui välittämään tietoa suomalaisten kohtaloista lähettämällä nimiä tekstiviestillä Suomeen, jossa hänen keräämänsä nimilista julkaistiin sukellus.fi-sivuilla.

Kyllähän me näimme silloin paljon kaikenlaista toimintaa, mutta ei ole meidän tehtävämme osoitella ketään sormella. Uskon, että asioista on otettu opiksi.

Janne sai toiminnastaan ansaitusti tiedonjulkistamispalkinnon, Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristin ja me molemmat hengenpelastusmitalin.

Tiedän monta muuta, jotka olisivat myös mitalin ansainneet. Oma mitalini on äidin kirjahyllyssä. En ole ikinä koreillut millään arvomerkeillä tai palkinnoilla. Saamamme sankarin leima tuntui vieraalta.

Toivon tsunamin opettaneen ainakin sen, että jos meri pakenee, täytyy lähteä karkuun eikä ryhtyä kaivamaan kameraa.

Toivoisin myös, että tämä kymmenvuotishässäkkä päättää viimein kaiken tsunamipohdinnan. Tuntuu, että thaimaalaiset ovat toipuneet tapahtumasta meitä länsimaalaisia paremmin.

Yhdysvaltain geologian tutkimuslaitos USGS, Yhdysvaltain ilmakehän- ja merentutkimuslaitos NOAA, Helsingin yliopiston seismologian laitos, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton ja Thomson Reuters -säätiön tsunamisivusto, Valtioneuvoston kanslian tilaama tutkimusraportti Tiedonkulku ja viestintä Aasian hyökyaaltokatastrofissa.