"Yhdysvaltain salainen palvelu kaipaa kunnon ravistelua"

Homeland Securityn johtaja Jeh Johnson pitää uuden raportin ehdotuksia neuvokkaina, kokonaisvaltaisina ja reiluina.

Ulkomaat

Yhdysvaltain salainen palvelu on ahdasmielinen ja eristäytynyt organisaatio, joka kaipaa uutta verta ja johtajan viraston ulkopuolelta, todetaan muun muassa Yhdysvaltain presidentin turvallisuudesta vastaavaan virastoon perehtyneessä ulkopuolisessa raportissa. Raportin ovat koonneet entiset Yhdysvaltain valtiohallinnon virkamiehet, jotka tutkivat salaisen palvelun toimintaa sen jälkeen, kun veitsellä aseistautuneen miehen onnistui ohittaa vartijat ja tunkeutua Valkoiseen taloon syyskuussa.

Raportin mukaan Yhdysvaltain salainen palvelu tarvitsee myös lisää ja paremmin koulutettuja agentteja.

– Seuraavan salaisen palvelun johtajan on tehtävä vaikeita valintoja. Hänen on priorisoitava ja pistettävä esimiehet vastuuseen epäonnistumisista ja päätöksistä, jotka sotivat tavoitteiden saavuttamista vastaan. Ainoastaan salaisen palvelun ulkopuolinen ihminen, jolla ei ole henkilökohtaisia suhteita työntekijöihin tai niskassaan viraston historian taakkaa voi suoriutua näiden välttämättömien uudistusten toteuttamisesta, raportissa kirjoitetaan.

Yhdysvaltain sisäisestä turvallisuudesta vastaavan Homeland Securityn johtaja Jeh Johnson on pitänyt raportin ehdotuksia "neuvokkaina, kokonaisvaltaisina ja reiluina".

Raportti oli jo toinen lyhyen ajan sisään Yhdysvaltain salaisesta palvelusta tehty selvitys. Marraskuussa viraston sisäisessä tutkimuksessa selvisi, että syyskuun lopulla sattunut ulkopuolisen tunkeutuminen Valkoiseen taloon johtui salaisen palvelun henkilökunnan puutteellisesta koulutuksesta, huonoista henkilövalinnoista sekä suoranaisista virheistä.

Lähteet: AP, AFP

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus