W.G.Sebald: Ilmasota ja kirjallisuus

Ihmisen henkinen suojamekanismi toimii siten, että kovat ja rankat kokemukset painuvat syvälle mielen sopukoihin ja yksinkertaisesti unohtuvat. Ilman unohtamista ihminen ei jaksaisi elää, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Pommitukset ja ohjukset
W. G. Sebald: Ilmasota ja kirjallisuus

Kun kokonainen kansakunta kokee julmuuksia ja raakuuksia sekä menettää näin osan identiteetistään, saatetaan kokemuksista myös vaieta. Vähitellen kansakunnan kovat kokemukset nousevat esille, koska kaikkien kokemukset eivät ole yhtä rankkoja. Tapahtunutta aletaan ruotia. Keskeisessä osassa ovat kirjailijat ja kaunokirjallisuus. Näin on käynyt myös Suomen historiassa. Ilman Väinö Linnan pääteoksia olisi Suomen lähihistorian traumojen käsittely ollut hyvin toisenlainen.

Maailman kansojen historiassa on eräs poikkeus. Se on Saksa ja sen omat kärsimykset toisessa maailmansodassa. Saksalainen mutta Englannissa vuodesta 1970 asunut W.G.Sebald on tuoreimmassa Oili Suomisen suomentamassa ja Tammen kustantamassa teoksessa Ilmasota ja kirjallisuus käsitellyt Saksan sodanjälkeistä kirjallisuutta, joka unohti sodan ja saksalaisten sodassa kokemat tuhot. W.G.Sebald eli vuosina 1944-2001 ja kirjoitti yhteensä yhdeksän teosta, joista viisi on suomennettu.

Vuonna 1997 Sebald piti Zyrichissä luentosarjan, jonka teemana oli ilmasota ja kirjallisuus. Hän muokkasi luennoista samannimisen esseekokoelman, johon lisäsi luentosarjastaan saamaansa palautetta. Kirja ilmestyi saksaksi vuonna 1999. Kirjan kolmiosaisen erikseen nimeämättömän esseen aluksi Sebald kertaa muutamia historiallisia faktoja. Toisen maailmansodan aikana liittoutuneet pommittivat 131 saksalaista kaupunkia, joista useat maan tasalle. Siviilejä kuoli 600 000 ja 7 500 000 saksalaista menetti kotinsa. Pommitukset tehtiin pääosin palopommein ja sytyttivät useita tulimyrskyjä, jotka tuhosivat kaiken. Jopa vesi paloi, ellei ehtinyt höyrystyä.

Kaiken tämän kokijoina olivat miljoonat saksalaiset. Silti näistä kokemuksista on kirjoitettu hyvin vähän kaunokirjallisuutta ja historiankirjoituksessakin asiaa on käsitelty ylimalkaisesti. Edes tunnetun Ryhmä 47:n kirjailijat eivät juurikaan käsitelleet asiaa, vaikka ryhmittymä hallitsi Länsi-Saksan kirjallisuutta 1960-luvulle asti. Ainoa poikkeus on Heinrich Böll, jonka teos Enkeli on vaiti kirjoitettiin vuonna 1949 mutta julkaistiin vasta vuonna 1992. Tässä teoksessa Böll nostaa esiin heti sodan jälkeen monia pommitettuja kaupunkeja vaivanneen rotta- ja kärpäsongelman. Mätänevät ja hautaamattomat ruumiit olivat raadonsyöjille varsinainen apaja ja näitä vastaan jouduttiin taistelemaan liekinheittimin.

Tietenkin tässä kirjallisuudessa ja tutkimuksessa vaietussa asiassa on taustalla saksalaisten itsensä tekemät hirvittävät teot ja häpeä niiden takia. Ajateltiin, että unohdus on ainoa keino selviytyä. Saksalaiset itse aloittivat tuhopommitukset Espanjan sisällisodassa ja toisen maailmansodan alkuvaiheissa. Kun itse jouduttiin niiden kohteeksi, koettiin ne jotenkin ansaituiksi ja melkein Jumalan rangaistuksiksi.

Luentosarjasta saamansa kirjallinen palaute osoittaa, että Sebald oli oikeassa väittäessään, ettei pommituksista ja niiden seurauksista kerrottu. Kiinnostavaa on myös se, mitä Sebalt kertoo Englannista. Valtavat pommitukset vaativat myös lukemattomia lentokenttiä, jotka on hylätty ja kiitoradat kasvavat ruohoa. Nekin on unohdettu. Sebald kirjoittaakin: ”Tiedän tarkalleen, etteivät minun epäsystemaattiset huomioni suinkaan pysty antamaan todenmukaista kuvaa tästä hyvin monisäikeisestä ja vaikeasta asiasta, mutta silti uskon, että ne kaikessa puutteellisuudessaankin auttavat tietyllä tapaa ymmärtämään, miten yksilöllinen, kollektiivinen ja kulttuurinen muisti käsittelee kokemuksia, jotka ylittävät kestokyvyn rajan.”

Tämän vuoden 2014 viimeisen Pikkaraisen kirjakammin aihe oli karmea. On kuitenkin tärkeää, että myös kaikkein vaikeimmat asiat käsitellään jotenkin. Muuten ei elämä jatku tai se on puutteellista ja vajavaista. Toivotan kaikille kuulijoilleni ja lukijoilleni hyvää joulua ja parempaa alkavaa vuotta. Tapaamme taas vuoden 2015 puolella.