Ryijyt kiinnostavat kirpputoreilla – upeimmista käsitöistä saa pulittaa jopa 500 euroa

Suomalaisten seinävaatteiden eli ryijyjen ja raanujen tekemiseen kuluu aikaa, vaivaa ja materiaaleja. Uusien ryijyjen hinnat liikkuvat jopa kahdessa tuhannessa eurossa, mutta huomattavasti halvemmalla perinteisen käsityön voi löytää kirpputorilta.

ilmiöt
raanu
Vesa Winberg / Yle

Klassinen suomalainen sisustuselementti ryijy on suosittua kauppatavaraa kirpputoreilla. Ryijystä maksetaan kirpputorilla yleensä 100-200 euroa.

Uudesta, tunnetun tekijän suunnittelemasta ryijystä pyydetään jopa 1000-2000 euroa.

Lappeenrannan Kontissa on joka kuukausi myynnissä ainakin kolme ryijyä. Tällä hetkellä kallein ryijy maksaa 180 euroa.

Konttipäällikkö Tatjana Heinonen on työskennellyt kirpputorilla kahdeksan vuotta ja sinä aikana Kontissa on myyty hyvinkin hintavia teoksia.

– Olemme myyneet kaksi viidensadan euron ryijyä. Ne olivat todella kauniita ja isoja ryijyjä, Heinonen kommentoi.

Mistä tunnistaa arvokkaan ryijyn?

Ryijyn arvoon vaikuttavat eniten ryijyn kuva, suunnittelija ja valmistusmateriaali. Hyvälaatuisesta villalangasta ja harvinaisemmasta pellavasta tehdyistä ryijyistä saa pulittaa enemmän. Sekä ryijyjä että raanuja ostavat yleensä vanhemmat ihmiset.

Heinonen kollegoineen selvittää aina onko myytäväksi saapunut ryijy tunnetun suunnittelijan tekemä. Tietoa löytyy muun muassa internetistä ja suunnittelija merkitään hintalappuun.

Myös raanuja liikkuu kirpputorien ovista sisään ja ulos tasaista tahtia. Lappeenrantalainen Ruutin Tähkäpäät toimii lahjoitettujen tavaroiden voimin ja siivoussesongit, kuten joulu ja kevät näkyvät aina raanujen määrässä. Raanujen hinnat liikkuvat 15-40 euron tienoilla koosta riippuen.