Pohjois-Korea: Tietomurto tutkittava yhdessä Yhdysvaltain kanssa

Pohjois-Korea kiistää olevansa viihdejätti Sonyn mittavan tietomurron takana.

Ulkomaat
Nainen kuvaa elokuvajulistetta kännykkäkameralla kadulla.
The Interview -elokuvan mainosjuliste oli vielä esillä New Yorkissa 18. joulukuuta.Justin Lane / EPA

Pohjois-Korea vaatii yhteistä tutkimusta Yhdysvaltain kanssa viihdejätti Sonyn tietomurrosta. Pohjois-Korea ilmoitti valtiollisen KCNA-uutistoimistonsa kautta haluavansa todistaa, että sillä ei ole mitään tekemistä verkkohyökkäyksen kanssa.

Se myös uhkasi Yhdysvaltoja vakavilla seurauksilla, mikäli Yhdysvallat ei suostuisi tutkintaan ja jatkaisi Pohjois-Korean syyttämistä hyökkäyksestä.

Sony hyllytti aiemmin tällä viikolla Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia pilkkaavan komedian. Sony oli sitä ennen joutunut mittavan tietomurron kohteeksi ja yhdysvaltalaisia elokuvateatteriketjuja oli uhkailtu terrori-iskuilla, jos ne esittäisivät elokuvan. Yhdysvaltain liittovaltion poliisin mukaan verkkohyökkäys oli lähtöisin Pohjois-Koreasta.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti eilen, että Yhdysvallat vastaisi Pohjois-Korean hyökkäykseen sopivaksi katsomallaan tavalla. Obama ei täsmentänyt, millä tavalla Yhdysvallat aikoisi reagoida.