Berliinissä ryöstö KaDeWe-tavarataloon kesken joulukiireiden

Naamioituneet ryöstäjät tunkeutuivat luksustavaratalon koruosastolle, minkä jälkeen he pakenivat autolla paikalta. Toistaiseksi ei tiedetä, mitä he saivat saaliikseen.

Ulkomaat
KaDeWe-tavaratalon edustalla.
Ylen avustajan Pertti Rönkön kuva paikalta.Pertti Rönkkö

Berliinissä on tehty ryöstö kuuluisaan KaDeWe-tavarataloon kesken joulukiireiden.

Neljä naamioitunutta ryöstäjää tunkeutui Berliinin keskustassa sijaitsevaan tavarataloon lauantaiaamuna pian sen avaamisen jälkeen.

Saksan yleisradioyhtiön ARD:n Berliinin-toimituksen mukaan ryöstäjät suihkuttivat turvamiestä kohti ärsyttävää kaasua ja menivät koruosastolle, jossa he rikkoivat vitriinejä. Tämän jälkeen joukkio pakeni ryöstösaaliinsa kanssa autolla paikalta.

Poliisin mukaan ei ole toistaiseksi selvää, mitä ryöstäjät saivat saaliikseen. Berliner Morgenposten -lehden mukaan vitriineissä oli tiettävästi muun muassa luksusmerkkien Rolexin ja Chopardin kelloja.

Alun perin kerrottiin, että tekijöillä olisi ollut kaauspistoolit, mutta myöhemmin ilmeni, ettei he olivat vain suihkuttaneet ärsyttävää kaasua.

Useita ihmisiä on ollut hoidettavana ärsyttävän kaasun vuoksi. Berliner Morgenpostin vahvistamattoman tiedon mukaan kaasua olisi levinnyt ilmastointikanavia pitkin useisiin kerroksiin.

Poliisi on käynnistänyt suuretsinnät ryöstäjien löytämiseksi ja kuulustelee silminnäkijöitä. ARD:n mukaan yksi tekijöistä olisi ollut nainen.

Tavaratalo suljettiin ryöstön jälkeen, mutta on jälleen avattu lukuunottamatta osaa koruosastosta.

KaDeWe on tunnettu muun muassa luksustavaroistaan sekä runsaasta elintarvikeosastostaan.