Yhdysvallat harkitsee asettavansa Pohjois-Korean terroristilistalle

Taustalla on epäily siitä, että Pohjois-Korea on hakkeroinut Sony Picturesin. Yhdysvallat pitää toimintaa vakavana kyberhyökkäyksenä.

Ulkomaat
Barack Obama
Michael Reynolds / EPA

Yhdysvallat harkitsee lisäävänsä Pohjois-Korean takaisin listalle, johon Yhdysvallat on koonnut terrorismin tukijoiksi epäilemiään maita.

Syynä tähän on epäily siitä, että Pohjois-Korea olisi hakkeroinut Sony Picturesin fiktiivisen elokuvan, jossa tapetaan Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un. Sony perui elokuvan julkaisun, koska elokuvateattereita oli yhtiön mukaan uhkailtu elokuvan vuoksi. Pohjois-Korea kiistää syytökset.

CNN:n haastattelussa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kutsui hakkerointia kybervandalismiksi, mutta ei pidä sitä sotatoimena. Hän sanoi, että Yhdysvallat käy läpi kyberhyökkäykseen liittyvän todistusaineistonsa ja tekevät sitten päätöksen Pohjois-korean listaamisesta terroristilistalle.

Aiemmin sunnuntaina Yhdysvallat pyysi Kiinalta apua vastatakseen Pohjois-Korean kyberhyökkäykseen.

Pohjois-Korea on ollut terroristirahoittajien epäiltyjen listalla kaksi vuosikymmentä, ennen kuin Yhdysvallat poisti sen vuonna 2008, kun Pohjois-Korea avasi Yhdysvalloille lieviä vapauksia valvoa ydinlaitoksiaan.