Ruplan romahdus toi synkän vuoden Allegrolle – VR käy vastaiskuun

Heikentynyt rupla on vienyt matkustajia Helsingin ja Pietarin välillä kulkevalta Allegro-junalta. Vuodenvaihteen perinteinen venäläisten matkustussesonki näyttää kolmenkymmenen prosentin miinusta.

Kotimaa
Allegro juna.
Kare Lehtonen / Yle

Heikentynyt rupla on vienyt matkustajia Helsingin ja Pietarin välillä kulkevalta Allegro-junalta. Matkustajamäärien lasku on kiihtynyt loppuvuotta kohden.

Vielä lokakuussa VR arvioi koko vuoden matkustajamäärän pysyvän viime vuoden tasolla, eli lähes 460 000 matkustajassa, mutta nyt matkustajia arvioidaan kertyvän tälle vuodelle 420 000. Alun perin VR tavoitteli tälle vuodelle neljän prosentin kasvua.

VR:n matkustajaliikenteen palvelupäällikkö Riitta Piistarin mukaan joulukuu on ollut päiväraporttien perusteella hiljainen.

– Ryysistä ei ole, Piistari kuvailee Allegrojen tilannetta.

Koko joulukuun matkustajaluvut saadaan loppiaisen jälkeen.

Perinteinen venäläismatkustajien vuodenvaihteen sesonki näyttää sekin heikolta. Piistarin mukaan uudenvuoden liikenne näyttää ennakolta noin kolmenkymmenen prosentin miinusta verrattuna vuoden takaiseen. Tässä arviossa on mukana Allegrojen lisäksi lisäjunavuorot ja Moskovaan kulkeva Tolstoi-juna.

Piistarin mukaan VR ei aio laittaa pillejä pussiin matkustajien vähenemisen vuoksi. Esimerkiksi päivittäisiä Allegro-vuoroja ei olla karsimassa. Sen sijaan VR aikoo heti vuodenvaihteen jälkeen lisätä paukkuja junayhteyden mainostamiseen. Samalla myös tarjoushintoja luvataan laskea nykyisestä.

VR:n tavoitteena ensi vuodelle on pitää Allegron matkustajamäärät tämän vuoden tasolla. Piistari kertoo, että matkustajamäärien ennakointi on kuitenkin arvailua, koska jos rupla vajoaa entistä alemmaksi, kukaan ei tiedä miten sitten käy.