Joulukuusi tuo joulua myös luostariin

Pyhän kolminaisuuden luostarissa Lintulassa jouluun valmistaudutaan paastolla. Nyt luostarissa tuoksuvat myös piparit ja joulukuusi.

Kotimaa
Lintulan joulukuusta koristelemassa igumenia Mikaela, äiti Gabriela ja äiti Ksenia
Pyhän kolminaisuuden luostarissa Lintulassa jouluun valmistaudutaan paastolla. Kuusen hakivat äiti Ksenia ja äiti Gabriela. Igumenia Mikaela kertoo joulunvietosta Lintulassa.

Heinäveden Palokissa aamu ei ole vielä edes täysin valjennut, kun kaksi Lintulan Pyhän kolminaisuuden luostarin nunnaa, äiti Ksenia ja äiti Gabriela, jo suunnistavat kohti metsää. Mukana on niin saha kuin kirveskin. Äiti Ksenian mukaan kaadettavan kuusen valinta on helppo.

– Olemme kierrelleet muutamana päivänä katsomassa näitä kuusia, hän hymyilee.

– Niitä tarvitaan kaksi. Isompi kirkon eteiseen ja pienempi trapesaan, ruokasaliin.

Naiset kuuluvat yhdeksän nunnan yhteisöön, joka elää Suomen ainoassa ortodoksisessa naisluostarissa.

Paasto johdattaa jouluun

Lintulan luostarissa on luostarin johtajan igumenia Mikaelan mukaan alettu valmistautua jouluun jo marraskuun puolivälistä. Silloin alkoi joulupaasto.

– Jumalanpalveluksilla on luostarissa kaikkein tärkein sija jouluun valmistautumisessa, igumenia muistuttaa.

Luostarissa valmistetaan myös perinteisiä jouluruokia, joita nautitaan paaston päätyttyä.

Ankarin paastopäivä on jouluaatto, mutta kun paasto sen jälkeen päättyy, voi ruokana olla periaatteessa vaikka kinkkua.

–Tämä on aikoinaan ollut sallittua terveydellisistä syistä vanhoilla nunnilla, ja siitä se on jäänyt meille, igumenia Mikaela sanoo.

– Pääruoka on kala, mutta on myös perinteisiä laatikoita ja rosollia.

Suuri juhla myös ortodokseille

Monille luterilaisille joulu on kirkkovuoden suurin juhla, kun taas ortodoksit ovat perinteisesti korostaneet pääsiäisen merkitystä.

Igumenia Mikaelin mielestä joulu on suuri juhla myös ortodokseille.

– Ilman joulun sanomaa ei olisi myöskään pääsiäistä, hän huomauttaa.

– Pääsiäisen sanoma on ylösnousemus ja iankaikkisen elämän toivo, mutta ei joulua voi sivuuttaa, koska silloin syntyi Kristus-lapsi.

Joululahjoja ei luostarissa ole perinteisesti annettu.

Vieraille pipareita

Luostarin keittiössä on valmistauduttu jouluun myös leipomalla pipareita. Keittiön sivupöydällä on kymmeniä isoja, sydämen muotoisia pipareita, joita äiti Gabriela koristelee sokerikuorrutteella.

Pipareita annetaan luostarissa joulun aikaan käyville vieraille, mutta sisaret saavat maistaa niitä vasta joulupäivänä, paaston päätyttyä.

– Tämä on varmaan kolmastoista kerta, kun minä näitä teen, hän nauraa.

– Näitä on minua ennen tehnyt joku toinen, ja minun jälkeeni tulee tekemään joku toinen.