1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Gigantti hävisi irtisanomiskiistan – alhainen myyntikate ei kelpaa perusteeksi

Tavoitteita pienempi myyntikate ei ole riittävä syy irtisanoa myyjää, linjaa korkein oikeus. Työnantaja ei voi liittää asettamiinsa tulostavoitteisiin irtisanomisuhkaa. Kodinkone- ja elektroniikkajätti Gigantti joutuu korvaamaan työntekijänsä oikeudenkäyntikulut.

Kuva: Yle

Kodinkone- ja elektroniikkaketju Gigantti on hävinnyt kiistan työntekijänsä irtisanomisesta.

Gigantti lopetti Lahden liikkeessä työskennelleen myyjänsä työsuhteen, koska tämän myyntikateprosentti ei yhtiön mukaan ollut tarpeeksi korkea. Irtisanomisperusteena oli se, että myyntikateprosentti oli kahden varoituksen jälkeenkin alhaisempi kuin yritys edellytti.

Työntekijä oli kuitenkin saavuttanut euromääräiset myyntitavoitteensa ja suoriutunut asiakaspalvelutyöstä hyvin.

Korkeimman oikeuden mukaan (siirryt toiseen palveluun) liian alhainen myyntikate ei ollut riittävä peruste irtisanoa myyjää. Oikeuden mielestä työtuloksen saavuttamatta jääminen voi olla irtisanomisperuste vain, jos se on johtunut työntekijän viaksi katsottavasta syystä.

Yhtiö on velvollinen korvaamaan irtisanotun työntekijän oikeudenkäyntikulut korkoineen sekä kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavan summan.