Kolpeneelle palkataan 20 työntekijää

Kolpeneen palvelukeskus palkkaa kaksikymmentä työntekijää eläkkeelle jäävien tilalle. Haussa on esimerkiksi ohjaajia.

eläkkeelle siirtyminen
Kehitysvammaisen apuväline
Susanna Tero / Kehitysvammaisten Tukiliitto ry / Malike

Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän johtajan Katja Valkaman mukaan tänä ja ensi vuonna eläköityy paljon pitkäaikaisia työntekijöitä.

Asiakkaiden määrä pysyy ennallaan, joten eläköityvien tilalle tarvitaan työntekijöitä etenkin asumisen ja hoidon puolelle.

Yhtymähallitus myönsi perjantaisessa kokouksessaan täyttöluvan yhteensä kahteenkymmeneen toimeen ja virkaan.

– Ensimmäiset paikat tulevat hakuun heti ensi vuoden alussa. Palvelukeskukseen haetaan esimerkiksi hoitajia ja ohjaajia, Valkama sanoo.

Kolpeneen palvelukeskus tuottaa palveluja kehitysvammaisille, monivammaisille ja autistisille henkilöille.

Palvelukeskuksessa työskentelee vuosittain vakinaisena noin 200 ja sijaisena noin 50 sosiaali- ja terveydenhuollon eri alojen asiantuntijaa. Palvelukeskus sijaitsee Rovaniemellä.