1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Osa metsänomistajista arkailee hakea vahingonkorvauksia laajassa puukartellijutussa

Vahingonkorvausten varovainen vaatiminen voi johtua muun muassa taloudellisesta riskistä, epäilee Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan toiminnanjohtaja.

Kuva: Janne Ahjopalo / Yle

Moni metsänomistaja arkailee hakea vahingonkorvauksia suuressa puukartellijutussa. Kolme metsäyhtiötä muodostivat vuosina 1997-2004 puunostokartellin, mistä aiheutui metsänomistajille mittavia tappioita.

Vahingonkorvausten hakemisessa oikeusteitse on jo kiire. Korvauksia voi hakea esimerkiksi Suuri savotta -nimisen yhteenliittymän kautta ryhmänä.

– Pohjois-Karjalasta tällä hetkellä arvioni mukaan noin 30 on lähdössä. Se on todella vähän verrattuna yhteydenottojen määrään, mitä minulle on tullut. Uskoisin että lähipäivinä määrä nousee, sanoo Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan toiminnanjohtaja Pekka Nuutinen.

Tästä on jo 17 vuotta aikaa, kun ensimmäiset kaupat tehtiin.

Pekka Nuutinen

Nuutisella on omat arvelunsa metsänomistajien varovaisuuteen.

– Kyllä se on epävarmuus, pelko ja taloudellinen riski, joka on olemassa. Pitää myös muistaa, että metsänomistajat ovat iäkkäitä. Tästä on jo 17 vuotta aikaa, kun ensimmäiset kaupat tehtiin. Siellä on 80 vuotta mittarissa ja oikeusprosessi kestää pitkään, niin varmasti ikäkin on yksi tekijä.

Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala pyrkii olemaan neutraali neuvoessaan metsänomistajia vahingonkorvausasiassa.

– Faktat kerrotaan ja tämä mahdollisuus. Pitää myös tiedottaa taloudellinen riski. Emme yllytä, mutta emme kielläkään, pyörittelee toiminnanjohtaja Pekka Nuutinen.