Kansanedustajat haastattelussa: "Maakuntien valta voi vahvistua"

Kansanedustajat Jari Myllykoski (vas.) ja Kristiina Salonen (sd.) arvioivat, että maakuntien asema voi lähivuosina vahvistua. Sote-uudistus voi olla tässä lähtölaukaus.

politiikka
Toimittaja Antti Laakso, kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) ja kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) nettistudiossa.

Sote-uudistukseen perehtynyt Porin apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen arvioi viime viikolla, että uudistus jää välivaiheeksi, josta siirrytään joidenkin vuosien kuluessa maakuntamalliin. Maakunnissa järjestettäisiin myös maakuntavaalit.

Aiemmin keskusta on liputtanut vahvempien maakuntien puolesta. Myös Yle Satakunnan Nettistudiossa vierailleet kansanedustajat Jari Myllykoski (vas.) ja Kristiina Salonen (sd.) arvioivat, että maakuntien valta saattaa lähivuosina vahvistua.

– On hyvin mahdollista, että maakunnissa pidetään jatkossa vaalit. Olen silti edelleen kiinni kuntapohjaisessa mallissa, Salonen sanoo.

Toimiiko demokratia?

Jari Myllykoski sen sijaan arvioi, että maakuntavaalit olisivat erittäin järkevä asia. Hän katsoo, että demokratia heikkenee, jos sote-alueille päätöksentekijät valitaan välillisesti kunnanvaltuustoista eivätkä kansalaiset pääse itse valitsemaan edustajiaan suoraan.

On hyvin mahdollista, että maakunnissa pidetään jatkossa vaalit. Olen silti edelleen kiinni kuntapohjaisessa mallissa.

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.)

– Pienten puolueiden osuus ei toteudu demokraattisesti, kun kunnat valitsevat puoluekarttansa perusteella edustajat. Maakuntamalli olisi tasapainoisempi, mutta katsotaan nyt ensin, mihin sote etenee, Myllykoski sanoo.

Salonen olisi halunnut vahvemmat peruskunnat sote-uudistuksen pohjaksi. Hän pelkää, että nykyinen malli heikentää kuntalaisten motivaatiota lähteä esimerkiksi kuntavaaleihin, kun iso osa kuntien budjetista siirtyy sote-alueille.

– Itse näen tärkeäksi yhteistyön sosiaali- ja terveyspalveluiden ja muiden palveluiden välillä. Oleellinen kysymys on, miten tämä linkki pidetään jatkossa vahvana. Näiden välille ei saisi syntyä uutta aitaa, joka jättää ihmisen vain joko kunnan palveluihin tai maakunnallisiin palveluihin, Salonen sanoo.

Jos jossain tiedetään satakuntalaisten tarpeet, niin Satakunnassa.

Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.)

Maakuntaliitot ja elyt yhteen?

Kansanedustajat ovat valmiita pohtimaan myös Satakunnan maakuntajohtajan Pertti Rajalan (sd.) ajatusta maakuntaliittojen ja ely-keskusten yhdistämisestä.

– Oleellista on, mistä ihmiset löytävät palvelut. Jos kehitys on kohti maakunnallista päätöksentekoa, Satakuntaliiton ja maakuntavaltuuston rooli muuttuu täysin, Salonen sanoo.

Jari Myllykoski pitää Rajalan ehdotusta erittäin tervetulleena.

– Satakunta on jäämässä palveluja vaille. Maakunnalliset asiat pitää olla meillä itsellämme. Jos jossain tiedetään satakuntalaisten tarpeet, niin Satakunnassa, Myllykoski sanoo.