Kinkuton kinkku ja sillitön silli – vegaanin joulukattaus mukailee perinteistä

Lanttulaatikko saattaa muuttua bataattilaatikoksi, riisipuuro kookospuuroksi. Perinteisiin nojataan suomalaisten joulupöytien kattauksessa silti vahvasti. Kinkku on edelleen kova sana, mutta possunlihapaistin tilalle on saatu myös kasviskinkku.

Kotimaa
Joulupuurossa sokerikanelia ja voita.
Joulupuuron lisuke on makuasia, mutta kanelisokeri on ykkönen.

Kinkku on yhä joulupöydän kunkku, toteaa Lihatiedotuksen toiminnanjohtaja Riitta Stirkkinen. Vielä kymmenisen vuotta sitten jättimäinen 10-kiloinen possupaisti löytyi kuitenkin useammista joulukattauksista kuin nykyään. Suurista paisteista on siirrytty Stirkkisen mukaan maltillisempiin, 5-7 kilon kinkkuihin.

– Laatikoiden ja kinkun rinnalle on joulupöytiin ilmestynyt myös paljon muuta syötävää. Se lienee yksi syy kinkkukoon pienentymiseen, toteaa Stirkkinen.

Kinkun menekissä ei sen sijaan ole juuri muutoksia tapahtunut. Stirkkisen mukaan Suomessa syödään 6-7 miljoonaa kiloa kinkkua joka joulu.

Kinkun rinnalle on kuitenkin saatu myös kasvisvaihtoehto. Lisääntynyt kasvissyönti ja vegaaniruokavalio on tuonut joulupöytiin seitankinkun.

Helsingin yliopiston dosentti, ruokakulttuuria tutkinut Johanna Mäkelä kertoo, että jouluruokien tuunaaminen uudenlaisiksi onkin saanut vauhtia nimenomaan kasvisvalioiden lisäännyttyä.

Perinteinenkin voi olla eksoottista

Kasvisvaihtoehdotkin mukailevat paljolti perinteitä, vaikka uusiakin reseptejä kehitellään.

Saatetaan tehdä esimerkiksi piparkakkupannacottaa, bataattilaatikkoa tai kookospuuroa.

Johanna Mäkelä

– Esimerkiksi seitankinkkuja tehdään paljon. Eli vaikka ei syötäisi lihaa, niin halutaan kasvisruokienkin kytkeytyvän osaksi perinnettä, kertoo Mäkelä.

Joulupöydän antimia muokataan Mäkelän mukaan yhä enemmän ottamalla vaikutteita esimerkiksi ulkomaisista ruokakulttuureista tai tekemällä raskaista jouluruoista kevyempiä, modernimpia versioita.

– Saatetaan tehdä esimerkiksi piparkakkupannacottaa, bataattilaatikkoa tai kookospuuroa. Jouluruoista yritetään näin ehkä tehdä aikaamme sopivampia ja kiinnostavampia.

Toisaalta hyvinkin perinteinen joulupöytä voi olla nykyään ihan sinällään eksoottinen kokemus, arvelee Mäkelä.

– Nykyään kuitenkin matkustellaan paljon ja kotimaastakin on saatavilla paljon ei-suomalaiseen ruokakulttuuriin kuuluvia ruokia ja ruoka-aineita.

Vegaanin joulukattaus vaihtelee

Vegaaniliiton hallituksen puheenjohtaja Marianne Chanthin mukaan melkein kaikki perinteiset jouluherkut on helppoa muuttaa vegaanisiksi.

– Laatikot, rosolli ja puuro on tosi helppoa veganisoida. Vegaanien joulupöytien kattaus vaihtelee kuitenkin paljon. Jotkut tuttavani pitävät esimerkiksi pizza- tai purilaisjouluja, kertoo Chanth.

Seitankinkku kuuluu myös Chanthin jouluun, niin kuin myös naisen bravuuriherkku, mausteinen bataatti-kikhernelaatikko, rosolli sekä vegaanin silli.

– Eli siis sillitön silli, toisinsanoen munakoisoa sinappimarinadissa.

14 vuotta vegaaniruokavaliota noudattanut Chanth kertoo edelleen kohtaavansa ennakkoluuloja vegaaniudestaan - etenkin jouluaikaan.

– Jotkut tutut ovat kokeneet ongelmaksi, ettei minun luokseni sitten voikaan astella kinkku kainalossa, naurahtaa Chanth.