Mies on tuunannut joulukuustaan 10 vuotta nippusiteillä – täydestä on mennyt

Kokkolalaisen Juha Hakalan tontilla kasvaa vain pitkiä, kapeita ja oksiltaan harvoja kuusia. Noin vuosikymmen sitten hän keksi keinon, jolla omalta maalta saa tuuhean joulukuusen.

ilmiöt
Kuvassa kahdesta kuusesta nippusiteillä koottu joulukuusi.
Juha Hakala

Juha Hakala yhdistää tontiltaan kaksi harvaa kuusta. Käytännössä hän siis kaataa kaksi puuta, joiden oksattomammat puolet laitetaan vastakkain. Ennen yhdistämistä hän vielä käsittelee nämä puolet, jolloin rungot saa painettua tiiviisti yhteen.

Yhdistämiseen hän käyttää noin neljää nippusidettä: esimerkiksi yksi latvaan ja yksi tyveen sekä kaksi näiden väliin. Hakala vinkkaa, että nippusiteet voi hyvin korvata esimerkiksi 20 denierin sukkahousuilla.

Rungot ovat sen verran ohuet, että tuunattu kuusi mahtuu tavalliseen kuusenjalkaan. Hakalan mukaan sisällä kuusi asetellaan niin, että yhdistämistä ei huomaa. Vieraat ovatkin säännöllisesti ihastelleet "kaunista ja tuuheaa kuusta".