Kirjatko kertakäyttötavaraa?  

Kääräisetkö joulupakettiin kirjan? Sen elinkaari saattaa olla lyhyempi kuin luulet. Kirjojen elinkaari on lyhentynyt, ja osa päätyy paperinkeräykseen. Onko kirjoista tullut kertakäyttötavaraa?

Kotimaa
Täysi kirjahylly
Anna Sirén / Yle

Kääräisitkö sinäkin joulupakettiin kirjan? Sen elinkaari saattaa olla lyhyempi kuin luulet – ja kohtalo tylympi. Suomessa ostetaan Suomen kustannusyhdistyksen tutkimuksen mukaan yli 21 miljoonaa kirjaa vuodessa, mutta kaikki eivät suinkaan jää elämään kotien kirjahyllyille. Osa päätyy antikvariaattiin – tai paperinkeräykseen.

Suomen antikvariaattiyhdistyksen mukaan käytettyjä kirjoja on liikkeellä enemmän kuin koskaan, mutta samana aikaan kysyntä on vähentynyt. Kirjoista on tullut yhä useammin kertakäyttötavaraa. Roskikseen ja paperinkeräykseen päätyy etenkin viihdekirjallisuutta ja poliittisia muistelmia, mutta myös ”päätaloja ja joenpeltoja”, takavuosien bestsellereitä, joille ei enää löydy lukijoita.

Antikvariaatin pitäjä, kirjakauppias** Martti Vallin** mukaan monista kirjoista on tullut suorastaan ongelmajätettä. Hänen mukaansa kirjoja kyllä riittää, mutta lukeva kansa on "hävinnyt jonnekin".

Onko kirjoista tosiaan tullut kertakäyttötavaraa? Miksi ihmeessä? Ja minne se lukeva kansa on hävinnyt? Ota kantaa alla olevassa keskustelussa tai Twitterissä aihetunnisteella #kirjaelää.