Uudellamaalla nyt saman verran työttömiä kuin Porissa asukkaita

Uudenmaan työttömien työnhakijoiden määrä oli marraskuun lopulla 83 523. Työttömien määrä kasvoi viime vuodesta 11 547 henkilöllä. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi viime vuodesta huimat 39 prosenttia.

Kotimaa
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka / Pixtal

Uudenmaan Ely-keskuksen alueella oli marraskuun lopulla 83 523 työtöntä työnhakijaa, mikäli lomautetut otetaan mukaan. Lomautettuja oli marraskuun lopussa 5 011.

Kasvu viime vuoteen on 15,9 prosenttia, siis 11 547 työtöntä. Pitkäaikaistyöttömien – eli vähintään vuoden työttöminä olleiden – määrä kasvaa huimaa vauhtia. Marraskuun lopussa heitä oli 26 577, mikä on 7 463 enemmän kuin vuonna 2013.

Koko maassa oli marraskuun lopussa työttömänä työnhakijana lomautetut mukaan lukien 326 506 henkilöä. Koko maan työttömyysaste oli 12,5 %.

Espoon työttömyysaste lähentelee Vantaata

Työttömien osuus kaupungin väkilukuun suhteutettuna oli Uudellamaalla suurin Hangossa, jossa työttömien osuus oli 13,5 prosenttia. Pienin työttömyysaste on Sipoossa – 5,9 prosenttia.

Lukumäärällisesti työttömiä on luonnollisesti eniten Helsingissä (35 969), Espoossa (12 459) ja Vantaalla (11 693). Espoon työttömien määrä ohitti Vantaa luvut jo kevään aikana. Työttömien suhteellinen osuus on kuitenkin Vantaalla edelleen suurempi (10,5 prosenttia koko työvoimasta).

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli marraskuun lopussa Uudenmaan alueella 8816, joista 1 892 oli alle 20-vuotiaita.

Lue lisää tilastoista Uudenmaan Ely-keskuksen työllisyyskatsauksesta (siirryt toiseen palveluun). Korjaus 23.12.2014 klo 11:00: Jutussa mainittiin aiemmin, että työttömien osuus kaupungin väkilukuun suhteutettuna oli suurin Lohjalla ja pienin Mäntsälässä. Oikeasti suurin työttömyysaste on Hangossa ja pienin Sipoossa.