Suomi hiljentyy joulunviettoon

Joulurauha julistettiin puoliltapäivin. Jouluaattona järjestetään myös perinteinen sankarihautojen vartiointi, jouluyön messuja ja konsertteja.

Kotimaa
Joulurauhan julistus.

Suomi hiljentyy tänään joulun viettoon. Turussa Vanhalla Suurtorilla Brinkkalan talon parvekkeelta julistettiin joulurauha kello 12 sekä suomeksi että ruotsiksi.

Sitä ennen Vanhalla Suurtorilla esiintyi sata vuotta täyttävä Mieskuoro Laulun Ystävät yhdessä Laivaston soittokunnan kanssa.

Joulurauhaa on julistettu Vanhalta Suurtorilta jo 1300-luvulta lähtien. Nykyisen joulurauhan julistuksen tekstimuoto on peräisin vuodelta 1827.

Helsingin sankarihaudoilla perinteinen kunniavartiointi

Joulurauha julistetaan myös esimerkiksi Porissa, Raumalla, Porvoossa, Torniossa, Uudessakaupungissa ja Naantalissa.

Myös eläimille julistetaan joulurauha muun muassa Laitilassa, Uudessakaupungissa ja Eurajoella.

Helsingin sankarihaudoilla järjestetään kello 13–17.35 välisenä aikana perinteinen kunniavartiointi, jossa vartioi kerrallaan 8–12 henkilöä. Suomen Marsalkan haudalla on neljä ja Sankariristillä neljästä kahdeksan henkilöä.

Kello 16 alkavan muistotilaisuuden aikana Suomen Marsalkka Mannerheimin haudalla ovat vartiossa kenraalikunnan edustajat. Samaan aikaan Sankariristiä vartioivat kadetit.

Sankarihautojen kunniavartio on järjestetty vuodesta 1948 lähtien ja Suomen Marsalkan haudalla Mannerheimin kuolinvuodesta 1951 lähtien.

Vartion järjestää Helsingin Upseeriyhdistyksen Yhteistyötoimikunta, jota edustaa Helsingin Reserviupseeripiiri.

Jouluyön konsertteja suurissa kaupungeissa

Jouluyön konsertteja ja messuja järjestetään ainakin useissa suurimmissa kaupungeissa.

Turussa järjestetään Kauneimpien joululaulujen kirkko Mikaelinkirkossa, Jouluyön musiikkia kuullaan Helsingissä Kallion kirkossa, Tampereella puolestaan pidetään Joulukonsertti Aleksanterinkirkossa.

Helsingissä Alppilan kirkolla vietetään vaihtoehtoista joulua, johon myös kirkkoon kuulumattomat ovat tervetulleita. Osallistujia toivotaan tuomaan syömistä nyyttikestiperiaatteella ja keksivän yhdessä ohjelmaa.

Tarkoituksena on helpottaa paitsi yksinäisten myös olosuhteiden pakosta yhteisöä kaipaavien pitkiä pyhiä. Kirkon jumppasalissa voi yöpyä omassa makuupussissa.

Kirkon Palveleva puhelin päivystää jouluna

Kirkon auttava puhelin tarjoaa keskusteluapua myös jouluna. Soittaja voi halutessaan keskustella nimettömästi koulutetun päivystäjän kanssa. Palveleva puhelin päivystää joka päivä kello 18–01. Viikonloppuisin päivystys jatkuu 03:een saakka.

Suomenkielisen Palvelevan puhelimen numero on 01019 0071. Ruotsinkielinen päivystys toimii joka ilta kello 20–24 numerossa 01019 0072. Soitto Palvelevaan puhelimeen maksaa tavallisen lanka- tai matkapuhelun verran.

Kirkon Palveleva puhelin on Suomen vanhin puhelinauttaja. Se on toiminut nyt 50 vuoden ajan.