Huikea ero tilastoinnissa – Suomessa on 215 000 tai 326 000 työtöntä

Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön työttömyysluvut eroavat toisistaan jo yli sadalla tuhannella. Pitkäaikaistyöttömyyden ja pätkätöiden lisääntyessä ero tilastoissa vain kasvaa. Mutta kumpaa lukua meidän pitäisi tuijotella?

työttömyys
Työnhakua.
Laura Valta / Yle

Tilastokeskus ja työ- ja elinkeinoministeriö julkaisivat tiistaina viimeisimmät työttömyystilastonsa. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli marraskuun lopulla 215 000 työtöntä. Sen sijaan Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömiä työnhakijoita oli 326 500.

Ikävä kyllä luvuista lähempänä totuutta on se suurempi, sanoo ministeriön tieto-osaston neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen.

– Tilastokeskus huomioi vain ne, jotka hakevat aktiivisesti töitä, Tiainen sanoo.

Suuri ero syntyy tilastointitavoista. Tilastokeskus laskee työttömien määrän puhelinkyselyn perusteella. Kyselyssä työttömäksi lasketaan henkilö, joka on vailla työtä ja hakenut töitä aktiivisesti viimeisen neljän viikon aikana.

Ministeriön luvut taas perustuvat työ- ja elinkeinotoimistoissa kirjoilla olevien työttömien määrään.

Pitkäaikaistyöttömät jäävät luvusta pois

Tilastokeskuksen työttömien joukosta putoavat siten esimerkiksi ne, jotka ovat olleet pitkään vailla töitä. Pitkäaikaistyöttömien työnhakutahti ei välttämättä täytä Tilastokeskuksen aktiivisen työnhaun kriteeriä.

– Suurin haitta on, että pitkäaikaistyöttömyys kun alenee tai nousee, niin se (Tilastokeskuksen luku) ei seuraa kehitystä, Tiainen sanoo.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli TEM:n mukaan marraskuussa 94 500.

Toinen ryhmä, joka jää luvusta pois, ovat pätkätyöläiset. Yhä useampi on suurimman osan aikaa työtön. Pieni ansio siellä täällä kuitenkin saattaa merkitä sitä, että Tilastokeskus ei laske henkilöä työttömäksi.

Tilastokeskus laskeekin työttömien määrän lisäksi ns. piilotyöttömien määrän. Piilotyöttömäksi luetaan työvoiman ulkopuolella oleva henkilö, joka haluaisi ansiotyötä ja olisi työhön käytettävissä kahden viikon kuluessa, mutta ei ole etsinyt työtä viimeisen neljän viikon aikana.

Tilastokeskuksen mukaan piilotyöttömiä oli marraskuussa 156 000. Kun luku summataan Tilastokeskuksen työttömien lukuun saadaan 371 000, joka on jo lähempänä työ- ja elinkeinoministeriön käsitystä.

Erilaiset luvut aiheuttavat sekaannusta

Tiainen selittää tilastointieroja kärsivällisesti, vaikka hän on tehnyt samoin lukuisia kertoja aiemmin. Erilaiset luvut aiheuttavat paljon väärien työttömyyslukujen esittelyä.

– Esimerkiksi kansanedustajat joskus lisäävät Tilastokeskuksen piilotyöttömien määrän TEM:n tilastoimien työttömien työnhakijoiden lukuun. Se on epäloogista.