Yli 200 elokuvateatteria näyttää Sonyn hyllyttämän The Interview'n

Itsenäiset elokuvateatterit ovat kertoneet saaneensa luvan esittää Pohjois-Korean diktaattorin salamurhasta kertovan komedian. Presidentti Barack Obama kehuu päätöstä elokuvan esittämisestä.

Ulkomaat
The Interview -elokuvan suuri tienvarsimainos.
Elokuvan tienvarsimainos Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.Christopher Polk / AFP

Useat yhdysvaltalaiset elokuvateatterit ovat ilmoittaneet näyttävänsä terroriuhkausten takia hyllytetyn The Interview-elokuvan torstaina. Elokuvayhtiö Sony Pictures kertoo antaneensa rajoitetulle määrälle itsenäisiä elokuvateattereita luvan esittää Pohjois-Korean diktaattorin salamurhasta kertova komedia. Elokuva esitetään joulupäivänä yli 200 teatterissa.

– Emme ole milloinkaan luopuneet The Interview'n julkaisemisesta ja olemme innoissamme, että elokuvamme esitetään useissa teattereissa joulupäivänä, sanoo Sony Picturesin toimitusjohtaja Michael Lynton.

Lynton kertoo yhtiön etsivän elokuvalle lisää teattereita ja muita vaihtoehtoisia julkaisualustoja.

Alun perin The Interview'n oli määrä tulla ensi-iltaan joulupäivänä, mutta elokuva hyllytettiin Sonyn jouduttua mittavan verkkohyökkäyksen kohteeksi. Verkkohyökkäysten ohella useisiin elokuvateattereihin lähetettiin nimettömiä uhkauksia terrori-iskuista, jos ne esittäisivät elokuvan.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n mukaan kyberhyökkäyksen takana on Pohjois-Korea. Pohjois-Korea on kieltänyt, että maalla olisi yhteyttä tapaukseen.

Suuret elokuvateatteriketjut ilmoittivat pian uhkausten jälkeen, etteivät ne aio ottaa elokuvaa ohjelmistoihinsa. Sadat pienemmät teatterit kuitenkin ilmoittivat haluavansa esittää elokuvan.

Valkoinen talo kertoo presidentti Barack Obama kehuvan Sonyn päätöstä julkaista hyllytetty komedia. Elokuvan pääosassa oleva Seth Rogen puolestaan kommetoi ensimmäistä kertaa kohua twiittaamalla: "Kansa on puhunut! Vapaus on voittanut! Sony ei luovuttanut!"

Lähteet: Reuters, AFP, AP