Venäjän inflaatio pomppasi joulukuussa – keskuspankki odottaa BKT:n romahtavan

Venäjän ensi vuoden budjetin odotetaan olevan selvästi aiemmin arvioitua alijäämäisempi. Venäjän luottoluokitus laskee roskalainatasolle 50 prosentin todennäköisyydellä, sanoo luottoluokituslaitos Standard & Poor's.

Ulkomaat
Nainen kävelemässä Punaisella torilla.
Sergei Ilnitsky / EPA

Venäjällä kuluttajahintojen nousu eli inflaatio on kiihtynyt rajusti kuluvan joulukuun aikana.

Valtiollisen tilastokeskuksen Rosstatin laskelmien mukaan hinnat ovat nousseet yksin joulukuun aikana 1,7 prosenttia. Pelkästään yhden viikon aikana, joulukuun 16. ja 22. päivän välisenä aikana hinnat pomppasivat 0,9 prosenttia, Rosstat kertoo.

Venäjän hallitus on jälleen nostanut arviotaan tämän vuoden kokonaisinflaatiosta. Talousministeri Anton Siluanovin mukaan vuoden 2014 inflaatio noussee 11,5 prosentin tasolle.

– Valitettavasti tämän vuoden inflaatio on noussut. Todennäköisesti se nousee suunnilleen 11,5 prosentin tasolle, ehkä korkeammallekin, tänä vuonna, Siluaniov sanoi parlamentin ylähuoneen istunnossa.

Hallituksen tärkein tehtävä jatkossa on saada inflaatio hallintaan ja sen jälkeen laskea korkotasoa, Siluanov jatkoi. Ministeri ei uskonut, että korkotaso olisi ylhäällä kauaa, koska sille ei ole hänen mielestään perusteita.

Budjetti alijäämäinen, BKT miinuksella

Talousministeri Siluanov valotti myös Venäjän ensi vuoden budjetin näkymiä. Hallitus oli budjettia laatiessaan arvioinut sen jäävän 0,6 prosenttia alijäämäiseksi. Nyt Siluanov povasi alijäävän olevan olennaisesti suurempi.

Valtion tulot supistuvat ensi vuonna ja hallituksen on käytettävä vararahastoja puutteiden tilkitsemiseen, Siluanov kertoi. Hän ei antanut tarkempaa arviota alijäämän suuruudesta, mutta totesi, että valtiontalouden tasapainotus on välttämätöntä.

– Yhden vuoden alijäämä ei ole pelottava asia. Tärkeintä on saada sitoumukset samaan tasoon varojen kanssa, hän totesi.

Venäjän keskuspankki ennusti aiemmin tässä kuussa, että maan bruttokansantuote laskee ensi vuonna jopa 4,5 prosenttia, jos öljyn hinta pysyy 60 dollarin tasolla, kertoo uutistoimisto Sputnik News (siirryt toiseen palveluun).

Luottoluokituslaitos Standard & Poor's kertoo uudessa maakatsauksessaan harkitsevansa Venäjän luokituksen alentamista. Tämä merkitsisi Venäjän luottojen luokittelua roskalainaluokkaan. Nyt Venäjän luokitus on BBB-, mikä on vain yhden pykälän roskalainaluokkaa korkeampi.

S & P sanoo luokituksen laskun todennäköisyyden olevan 50 prosenttia.

Venäjän presidentin avustaja Andrei Belousov sanoo, ettei luokituksen laskulle ole perusteita, mutta vaikka niin tapahtuisikin, ei se toisi maalle erityisiä ongelmia.

Lähteet: Tass, Yle Uutiset