Ukraina katkaisi sähköt Krimiltä jouluaattona – kiertävät sähkökatkot jatkuvat

Ukraina sanoi Krimin ylittäneen sähkökiintiönsä. Sähkötoimitukset palautettiin illalla, mutta ei täysimääräisinä.

Ulkomaat
Volodymyr Demchyshyn.
Andrew Kravchenko / EPA

Ukraina katkaisi kaikki sähköntoimitukset Venäjän valtaamalle Krimin niemimaalle eilen jouluaattona. Krimin niemimaan kaksi miljoonaa asukasta ovat saaneet 80 prosenttia sähköstään Ukrainasta, joten päätös aiheutti suuria ongelmia.

Ilman ennakkovaroitusta tullut sähkökatkos keskeytti tuotantolaitosten toiminnan, pimensi sairaaloita, pysäytti junia ja aiheutti suuria liikenneruuhkia, kun liikennevalot lakkasivat toimimasta. Katkokset johtivat häiriöihin myös niemimaan matkapuhelinliikenteessä, kertoo Financial Times (siirryt toiseen palveluun).

Ukrainan energiaministerin Volodymyr Demtšyšynin mukaan sähköt katkaistiin siksi, että Krim oli ylittänyt sille määrätyn sähkökiintiön.

Pääministeri Arseni Jatsenjuk käsitteli asiaa myös hallituksen istunnossa. Hän muistutti Venäjän keskeyttäneen hiilitoimitukset Ukrainaan, mikä on pakottanut Ukrainan ankaraan sähkön säästämiseen ja kiertäviin sähkökatkoksiin. Katkokset on ulotettu myös separatistien hallitsemille alueille.

– Jos Ukrainassa ei ole valoja, niin Venäjän väliaikaisesti hallitsemilla alueilla ei niitä ole myöskään, hän totesi.

Ukraina alkoi kolmen tunnin katkoksen jälkeen toimittaa sähköä Krimille, mutta ei täysin riittävää määrää.

Krimin polttoaine- ja energiaministerin Sergei Jegorovin mukaan Krimin sähköntarve on tuhat megawattia. Niemimaan omat voimalat tuottavat 400 megawattia ja Ukrainasta saadaan sama määrä. 200 megawatin vajeesta seuraa, että sähköä on säästettävä.

Krimillä aloitettiin jouluattoiltana kiertävät sähkökatkot, joiden seurauksena tietyillä alueilla sähköt ovat poikki kaksi tuntia kerrallaan.

Lähteet: AFP, Tass