1. yle.fi
  2. Uutiset

Laaja korruptioskandaali Israelissa – useita poliitikkoja pidätetty

Usean oikeistolaisen Israel Beitenu -puolueen jäsenen epäillään siirtäneen julkisia varoja miljoonien sekelien edestä puoluetta lähellä oleviin organisaatioihin.

Ulkomaat

Israelin poliisi on pidättänyt yhteensä 24 entistä ja nykyistä viranomaista ja poliitikkoa epäiltynä korruptiosta. Pidätettyjen joukossa on useita ulkoministeri Avigdor Liebermanin johtaman kansallismielisen Israel Beitenu -puolueen jäseniä. Tutkinta saattaa heikentää puolueen menestystä kolmen kuukauden kuluttua käytävissä parlamenttivaaleissa.

Poliisin mukaan Beitenu-puoluetta lähellä oleviin organisaatiohin on siirretty julkisia varoja miljoonien sekelien arvosta. Yksi sekeli on noin 20 senttiä.

Israelilaismedia kuvailee korruptiotutkintaa yhdeksi tärkeimmistä lahjustutkimuksista maan historiassa. Tutkinnan kohteina ovat muun muassa varasisäministeri Faina Kirshenbaum ja hänen tyttärensä. Myös entinen matkailuministeri Stas Misezhnikov on pidätetty.

Israelin armeijan radion tekemän mielipidekyselyn mukaan 40 prosenttia Beitenu-puoluetta viime vaaleissa äänestäneistä kertoo harkitsevansa jonkin toisen puolueen äänestämistä korruptioskandaalin vuoksi.

Ulkoministeri Lieberman ei ole kommentoinut tutkintaa.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi