Roskikset pullistelevat pakkausjätteestä

Joulun jäljet näkyvät paikoin vielä roskakatoksissa. Jyväskylässä jätteitä on tänä vuonna tyhjennetty roskakatoksista tehostetusti myös pyhinä.

jätteet

Jäteastiat täyttyvät joulun jälkeen etenkin pakkausjätteestä. Pääsääntöisesti jätehuollossa on onnistuttu, mutta kartonkiastioita tyhjennetään edelleen tehostetusti.

- Juuri olen ollut yhteydessä meidän jätteenkuljetusurakoitsijoihin, että miten joulun aika on sujunut. Ollaan jouduttu ottamaan käyttöön lauantaita ja sunnuntaita ja tapaninpäivänäkin jouduttiin vähän aikaa ajamaan, että saatiin jäte kulkemaan Mustankorkeaa kohti, kertoo jätehuoltosuunnittelija Terttu Nyberg Jyväskylän kaupungilta.

Nybergin mukaan varsinkin kartonkijätettä syntyy joulun aikaan paljon.

- Verkkokauppa vaikuttaa varmaan siihen, että sitä näin joulun aikaan on tullut aika paljon.

Juhlapyhät näkyvät jätehuollossa piikkinä, joihin varaudutaan ennalta

- Se näkyy, että aikaa vietetään paljon kotona, eli jätettä syntyy, Nyberg toteaa.

Vuodenvaihteen juhlimiseenkin Nybergillä on muistutus.

- Uuden vuoden tinat sisältävät lyijyä, joten niitä ei pidä missään nimessä laittaa muualle kuin ongelmajätteeseen. Nehän voi toki myös sulattaa ja käyttää seuraavana vuonna uudelleen.