1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Gävlen olkipukki viedään Kiinaan – juhlistaa vuohen vuotta

Perinteinen olkipukki säästyi tänä jouluna tuhopoltolta. Ensi vuonna se asetetaan esille Kiinan Zhuhaissa.

Kuva: Pernilla Wahlman / Lehtikuva

Ruotsin Gävlessä kaupungin perinteinen olkipukki purettiin tänään maanantaina Kiinaan kuljettamista varten.

Olkipukki viedään Gävlen kiinalaiseen kumppanikaupunkiin Zhuhaihin, missä se on tarkoitus asettaa esille helmikuun puolivälissä, Gävlen viestintäpäällikkö ja olkipukin tiedottaja Johan Adolfsson kertoi gävleläiselle Arbetarbladetille (siirryt toiseen palveluun). Matkasta kerrottiin myös olkipukin Twitter-tilillä (siirryt toiseen palveluun).

Ensi vuonna kiinalaisessa horoskoopissa alkaa vuohen vuosi. Adolfssonin mukaan olkipukki on mukana sen kunniaksi järjestettävissä juhlallisuuksissa kukilla koristeltuna.

13 metriä korkea olkipukki on pystytetty Gävlen Slottstorgille ensimmäisenä adventtina vuodesta 1966 alkaen. Jo ensimmäisenä vuonna sai alkunsa myös toinen traditio, pukin polttaminen.

Gävlen kaupungin turistisivuston (siirryt toiseen palveluun) mukaan olkipukki on joutunut tuhopolttajien uhriksi lähes 30 kertaa. Joinakin vuosina pukki on pystytetty uudestaan ja poltettu toistamiseen. Edellisen kerran se säästyi polttamiselta vuonna 2010.