Näön lisäksi kuulo voi olla vaarassa ilotulitteita ampuessa

Silmien suojaamisesta raketteja ja ilotulitteita ampuessa muistutetaan ahkeraan uudenvuoden kynnyksellä. Sen sijaan moni ei huomaa, että myös korvat olisi syytä suojata, sillä ilotulitteet voivat aiheuttaa vakavan ja pysyvän kuulovaurion.

terveys
Ilotulitteita myydään.
Yle

Kainuun keskussairaalan päivystykseen ei tullut vuosi sitten ainuttakaan potilasta ilotulitteiden aiheuttamien merkittävien silmävaurioiden vuoksi. Ennen silmävammoja oli ylilääkäri Ari Miettisen mukaan joka uusivuosi. Tältä osin tilanne on parantunut.

– Tämä on erittäin hyvä juttu ja kertonee siitä, että ihmiset ovat oppineet käyttämään suojalaseja. Sen sijaan rakettien aiheuttamia pieniä sormien palovammoja oli viime vuonna rakettien käyttäohjeiden vastaisesta käytöstä johtuen, Miettinen selvittää.

– Lisäksi liian lähellä räjähteneiden rakettien aiheuttamia lieviä kuulovammoja on myös perinteisesti ollut Kainuun alueella muutama vuodessa, hän jatkaa.

Miettisen mukaan silmiä osataan varoa paremmin kuin korvia. Suojalaseja myydään rakettikaupassakin ja niiden perään kysellään. Suojalasit tulivat lain mukaan pakollisiksi ilotulitteiden ampujille joulukuussa 2009.

Sen sijaan ihmiset eivät tunnu tiedostavan sitä, että raketit voivat aiheuttaa suurta vahinkoa myös kuulolle.

– Jos raketti räjähtää vieressä, on mahdollisuus saada iso ja pysyvä kuulovaurio. Vaara on olemassa lähinnä silloin, kun ilotulitteita käytetään ohjeiden vastaisesti eli ammutaan raketteja kädestä tai ne menevät maata pitkin ja ne räjähtävät maassa. Silloin ääni on niin voimakas, että se voi rikkoa korvan pysyvästi, Miettinen huomauttaa.