1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Näkökulmat

Näkökulma: Älä syötä lihavaa!

Tiukat urheilutrikoot puristivat ja kevyt hölkkä juoksumatolla hengästytti. Ne olisin vielä kestänyt. En kuitenkaan niitä katseita siltä pinkkipaitaiselta fitness-babelta tai siltä puntteja nostelevalta lihaskimpulta. Minua syötettiin, kirjoittaa Yle Kainuun toimittaja Miia Roivainen.

Näkökulmat
Miia Roivainen

Vuosi vaihtuu, moni ylipainoinen pakkaa uuden salikassinsa ja suuntaa kuntosalille. Moniko heistä hikoilee salin kuntopyörällä enää helmikuussa? Yhdellä on työkiireitä, toisella sattuu jalkaan ja kolmas tykkää ruoasta enemmän. Yksi kuitenkin koki, ettei kuulunut joukkoon.

Se yksi olin minä. Lähdin yhtenä iltana kavereideni yllätykseksi mukaan koulun hiljaiselle kuntosalille. Yllätyin päätöksestä itsekin. Pidin kuntosalista, pidin kuntoilusta, ja ylitin itseni monella tapaa. Kesän tullessa koulun salille ei kuitenkaan enää päässyt ja jäin miettimään: mennäkö takaisin jo aiemmin koetuille, suurille saleille, arvioivien katseiden alle?

Kuntosalikammoni nimittäin juontaa juurensa vuosien taa. Ruoka on maistunut ja vaatteet ovat puristaneet lapsuudesta asti. Aina, kun innostuin urheilemaan, sain halveksuvia katseita ja kuulin muiden naureskelevan. Osan kuvittelin varmaan itse, loppu oli todellista.

En mennyt suosituille saleille, en mennyt ryhmäliikuntatunneille. Mutta ei hätää toverit. Onnistuu se kevennys muuallakin kuin kyykkäävistä blondeista täytetyillä kuntosaleilla. Lähdin juoksemaan. Juoksin sinne, missä ei ollut ketään. Ulos! Maisemat vaihtuivat, kukaan ei katsonut. Pian huomasin ennen niin tiukkojen urheilutrikoidenkin löystyneen. Seitsemässä kuukaudessa olin 25 kiloa kevyempi.

Laihduin toissa kesänä neljänneksen painostani. Toivon sydämestäni, että jokainen, usein huonon itsetunnon omaava ylipainoinen menee kuntosalille, eikä välitä arvostelevista katseista. Jos käy niin kuin minulle, eikä niiden katseiden alla voi tehdä vatsalihaksia, niin pyydän – menkää muualle. Salilla monesti saatavat ilkeät katseet saavat minut vihastumaan. Toisaalta se saa myös pullukan siirtymään lepoasentoon sohvalle – tietenkin karkkipussin kanssa.

Kyse ei ole pelkästään katseista kuntosalilla. Katseet, puheet, nauru kadulla, baarissa, koulussa ja ilkeät kirjoitukset netissä aiheuttavat saman reaktion. Toisille ne toimivat motivaationa – eivät kuitenkaan kaikille.

Tee lupaus vuodelle 2015. Älä syötä lihavaa – hän osaa syödä itsekin.

Lue seuraavaksi