1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Väitöstutkija: "Ajatellaan, että nainen on vastuussa perheonnesta Venäjällä"

Lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten avunsaanti Venäjällä yleistyy hitaasti. Väkivallasta ilmoittavaa naista saatetaan syyttää provosoinnista.

Maija Jäppinen
Kuuntele väitöstutkimuksen tekijän Maija Jäppisen haastattelu.

Naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta tunnustettiin ongelmaksi Venäjällä vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvulla. Vieläkin ajatus on vieras venäläisille virkavaltaa myöten.

– Tämänhetkinen lainsäädäntö suojaa naisia hyvin puutteellisesti. Ajatellaan, että nainen on vastuussa perheonnesta Venäjällä ja nainen saattaa aiheuttaa väkivallan itse provosoimalla. Sen takia poliisi saattaa esimerkiksi sanoa apua pyytävälle naiselle, että mene vain kotiin, koittakaa sopia, kertoo valtiotieteen maisteri Maija Jäppinen.

Ajatellaan, että nainen saattaa aiheuttaa väkivallan itse provosoimalla

Maija Jäppinen

Maija Jäppinen väittelee aiheesta Helsingin yliopistossa 9. tammikuuta.

Ensimmäinen kriisikeskus naisia tukemaan saatiin Venäjälle vasta vuonna 1996. Jäppinen teki väitöskirjaa varten kenttätyötä kriisikeskuksissa Saratovissa ja Sortavalassa vuosina 2008-2010.

Stereotypiat säilyvät

Kriisikeskusten toiminta etenee hitaasti. Jäppinen uskoo kriisikeskusten toiminnan kehittyvän, mutta vielä paljon työtä on edessä.

– Paljon riippuu siitä minkälaista asiantuntemusta näihin kriisikeskuksiin kehittyy. Tällä hetkellä ongelmana on se, että henkilöstö vaihtuu todella tiuhaan ja sen takia työntekijätkin ovat sellaisten yleisten stereotypioiden varassa.

Opinnot veivät Jäppisen mielenkiintoisen ja aran aiheen pariin jo vuonna 2004, kun hän oli vaihto-opiskeiljana Udmurtiassa Keski-Venäjällä. Jäppinen päätyi tekemään maisteriopintojen päättötyötä naisten kriisikeskuksessa Iževskissä.

– Kyse oli ajankohtaisesta, uudesta sosiaalipalvelusta, uudesta yhteiskunnalliseen keskusteluun nostetusta sosiaalisesta ongelmasta Venäjällä, jossa oli paljon kiinnostavaa tarkasteltavaa, sanoo Jäppinen.