Remontti sekoittaa Vanhan Jukon kevättä

Teatteri Vanhan Jukon piti päästä aloittamaan näytökset uusissa tiloissaan maaliskuun alussa, mutta remontin viivästyminen muuttaa suunnitelmia.

kulttuuri
Teatteri Vanha Juko muuttaa Kuvapalatsin tiloihin.
Niko Rönkkö / Yle

Remontti häiritsee Teatteri Vanhan Jukon kevätkauden alkua.

Teatterin uudet tilat Lahden Rautatienkadulla oli tarkoitus saada valmiiksi niin, että niissä olisi esiinnytty ensi kertaa 6. maaliskuuta. Rakenteellisten ja taloteknisten lisätöiden takia kevään näytöksille joudutaan kuitenkin nyt etsimään korvaavia tiloja.

– Selvää on, että Vanhassa Jukossa esityksiä ei kuitenkaan remontin viivästymisen tuomien aikatauluongelmien vuoksi nähdä, todetaan Vanhan Jukon tiedotteessa.

Vanha Juko esittää keväällä Jussi Sorjasen Working Class Hero – iltasatu orjuudesta -nimistä näytelmää, joka toteutetaan yhdessä Joensuun kaupunginteatterin kanssa. Näytelmää esitetään parhaillaan Joensuussa, mistä sen oli tarkoitus siirtyä Vanhan Jukon näyttämölle maaliskuussa.

Teatteri on ollut ilman tiloja viime kesästä lähtien, kun se muutti pois Vesijärvenkadulta. Ilman tiloja ollut teatteri on kuitenkin esiintynyt muun muassa vieraillen muissa teattereissa.

Kevätkauden ohjelmisto käynnistyy Rautatienkadun tiloissa huhtikuussa. Aikataulut selviävät tammikuussa.