Liito-oravametsän hakkuuseen luvan antaneen kaupunginpuutarhurin syyte hylättiin

Syyttäjä vaatii puutarhurille sakkorangaistusta luonnonsuojelurikoksesta. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteen.

puutarhurit

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on hylännyt syytteen Raision kaupunginpuutarhuria vastaan liito-oravametsän hakkuuta koskevassa jutussa. Käräjäoikeuden mukaan kaupunginpuutarhuri ei menetellyt törkeän huolimattomasti antaessaan luvan liito-orava-alueen puiden kaatoon. Syyttäjä vaatii puutarhurille sakkorangaistusta luonnonsuojelurikoksesta.

Kaatolupa koski Somersojan hiihtoladun varrella sijaitsevia puita. Raivaustyö tehtiin vuoden 2013 lokakuussa. Kaadetuista puista kaksi oli uhanalaisten liito-oravien pesäpuita ja kuusi pesäpuiksi soveltuvia.

Puutarhuri luuli antaneensa puidenkaatoluvan 50 metrin päähän liito-oravien pesäalueesta. Erehdys johtui siitä, että puutarhuri ei selvittänyt tarkemmin paikan sijaintia. Puutarhuri ei mm. ollut avannut sähköpostiliitettä, jossa oli ollut tarkempi kuva alueesta. Käräjäoikeuden mukaan kuvakaan ei kuitenkaan osoittanut aluetta yksiselitteisesti.

Käräjäoikeuden mukaan törkeää huolimatoomuutta vastaan puhui mm. se, että kaupungin puutarhuri voi antaa puunkaatolupia maastossa käymättä. Käräjäoikeuden mukaan puutarhurin olisi pitänyt selvittää paikan todellinen sijainti, mutta katsoi, että kyse oli pelkästä huolimattomuudesta.