1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Heräteostokset eivät houkuttele - Alennusmyynteihin tehdään täsmäiskuja

Shoppailemaan lähdetään tarkasti harkittu ostoslista mielessä. Tarkan markan shoppailijat on huomattu myös kaupoissa.

Kotimaan uutiset
Ale-kylttejä kaupan katossa
Laura Holappa / Yle

Oulun Rotuaarilla tehdyn gallupin mukaan ainakaan oululaiset eivät syydä rahaansa heräteostoksiin edes alennusmyynneissä. Aleissa tehdään tarkkaan harkittuja ostoksia.

– Kävin alennusmyynneissä yhtenä päivänä ja olin suunnitellut etukäteen, mitä haen. Vielä pitäisi löytää treenivaatteita, kertoo Tuili Tuuponen.

Anna-Kaija Tuohimaa on samoilla linjoilla: ostoksille ei tarvitse lähteä vain alennusmyyntien takia.

– En ole käynyt joulun jälkeen alennusmyynneissä, kun tällä hetkellä ei ole tarvetta mihinkään.

Rotuaarilla istuskellut Anna oli juuri tullut ostoksilta. Kädessä oli pari pientä ostoskassia.

– Alebudjettini ei ole tänä vuonna kovin suuri, sellaiset 50 euroa. Sillä sai kyllä oikein hyvin kaiken, mitä halusinkin.

20 prosentin alennus ei tunnu missään

Kauppiaat ovat huomanneet ihmisten kiristäneen lompakonnyörejä.

50 prosenttia on se, mikä juoksuttaa ihmisiä enemmän.

Merja Paananen

– Ihmisiä on ollut liikenteessä huomattavasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Se voi johtua tästä yleisestä taloustilanteesta, kertoo Uusi Muoti Casual -liikkeen muotikoordinaattori Merja Paananen.

– 20 prosentin alennus ei tunnu vielä missään. Sellaisia näkee joka päivä. 50 prosenttia on se, mikä juoksuttaa ihmisiä enemmän.

Bloomit-vaateliikkeestä on etsitty joulun pakkasten jälkeen etenkin talvitakkeja. Alennusmyynnit ovat yrittäjälle tärkeä tulonlähde.

– Ihmiset ovat vapaalla ja valmiita käyttämään rahaa vielä joulun jälkeenkin. Kyllä alet tuovat meillekin aika ison summan, kertoo myymäläpäällikkö Mari Rounaja.

Lue seuraavaksi