Hätäkahvit ja huutolaislapsen tarina olivat vuoden keskipohjalaiset nettihitit

Yle Keski-Pohjanmaan nettijutuissa kiinnostivat vuonna 2014 ihmiset ja heidän tarinansa. Vuoden luetuin juttu oli maanlaajuiseksi ilmiöksi noussut Mammat-ryhmät, joiden Hätäkahvit-koodi levisi ympäri maan. Myös huutolaislapsuuden kokeneen Eevan tarinan luki iso joukko.

internet
Kuvasa äitejä ja lapsia jumppasalissa
Mammat viettivät aikaa yhdessä isosti joulutemmellyksessä.Niko Tuikka / Yle

Perhesurmien nostama keskustelu sai uusia käänteitä, kun tavalliset äidit osoittivat yhteisöllisyyden voiman. Mammat-ryhmän keino viestiä väsymyksestä ja saada apua levisi nettijutun myötä eri puolile maata.

Äidit turvautuvat toisiinsa Facebookissa – Hätäkahvit-koodi tuo apupartion kotiin -juttu keräsi yli 136 000 lukijaa.

Toisenlaista lapsuutta muisteli Eeva Jukarainen kertoessaan ajasta, jolloin joulu tarkoitti huutolaislapselle osoitteen muutosta. Runsaat 95 000 ihmistä luki jutun Ennen lapsia huutokaupattiin joulun aikaan – Eeva ei suostu surkuttelemaan kohtaloaan

Yle Keski-Pohjanmaa kertoi ensimmäisenä, mitkä Anttilat Suomessa olivat lakkautuslistalla. Näitä Anttiloita uhkaa sulkeminen kiinnosti yli 90 000:ää.

Lukijoita kiinnostivat myös pose-juoksu, ihmisen unikäyttäytyminen, joulukuusen parantelu ja englantilaisen kokemus suomalaisesta yhteiskunnasta. Halpa-Hallin reaktio Tom of Finland -postimerkkeihin, Kokkolasta lähtenyt merirosvolaiva, maitotölkkien korkillisuus ja kantojen poisto olivat nekin suosittuja aiheita.

Tässä Yle Keski-Pohjanmaan vuoden 20 luetuinta juttua kolmen kärjen jälkeen:

Pose-juoksussa kaatuminen kannattaa – Usain Boltin kallistuskulma ylittää jo ihmisen kyvytMiksi ihminen säpsähtelee nukkuessaan?Mies on tuunannut joulukuustaan 10 vuotta nippusiteillä – täydestä on mennytBritti törmäsi Suomessa kielimuuriin: "Lääkäri käyttäytyi kuin olisin näkymätön"Lestadiolaistaustainen Demian korjasi sukupuoltaan – riskeerasi samalla uransa laulajanaTom of Finland -merkit olivat liikaa tavarataloketjulleMerirosvolaiva matkalla kohti Tallinnaa – hämmästyttävä näky merelläValio pani korkin maitotölkkiin – ala seuraa nyt mitä kuluttaja tekeeHaluatko kannon pois pihalta? Varaudu vuosien taistoon tai isoon laskuunToimittajan Facebook-päivitys suututti lehden tilaajia – katsovat loukkaavan kristittyjäIhmisen herkku voi tappaa koiran – kissan pelastaa nirsousSaitko Facessa oudon kaveripyynnön? Hyväksymällä sinä tai kaverisi voitte päätyä vedätetyksiMerirosvolaivan matka pysähtyi Turkuun – poliisi takavarikoi aluksenTältä näyttää peuran ja poron lemmenleikin lopputulosYhdys sana virheet suututtavat somessa enitenTrukinvalmistaja teki miljoonakaupan Australiaan - "Löysivät meidät netistä""Kuin reppu selässä, kiviä täynnä" – punkki mullisti Ahtin elämän