Hyppää sisältöön

"Kirkon työntekijöiden pitää liikkua ihmisten parissa"

Nurmon kappeliseurakunnan johtava kappalainen Jouko Ikola jättää kotimaakuntansa Etelä-Pohjanmaan taakseen. Ikola järjestää vielä lopputöikseen valtakunnallista runotapahtumaa Seinäjoella. Pidetty pappi toivoo, että kirkon työntekijät ehtisivät jatkossakin viipyä ihmisten luona, vaikka tietokonetyö uhkaa tätäkin perusasiaa.

Jouko Ikola järjestelee Hyllykallion seurakuntakodilla Koivu ja tähti -runotapahtumaa. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Nurmon seurakunnan pitkäaikainen pappi, kirkkoherra ja nykyinen kappeliseurakunnan johtava kappalainen Jouko Ikola jää tänä keväänä eläkkeelle. Pelkkä eläkkeellejääminen ei ehkä tuntuisi ihan niin haikealle, mutta pohjalaissyntyinen Ikola aikoo myös pakata kimpsunsa ja jättää samalla lakeudet. Muutto on edessä vaimon kotiseudulle Kuopioon. 

Papin työ on hyvin todellista. Siitä on riisuttu kaikki turha pois.

Jouko Ikola

– Totta kai olo on haikea. Pohjanmaa on rakas kotiseutu ja tärkeä paikka. Mutta samalla tuntuu hyvältä jättää jo muille vastuuta. Ja jos terveyttä riittää, saa antaa aikaa itselle tärkeille asioille, miettii Ikola.

Kolmekymmentä vuotta Nurmon seurakunnan palveluksessa alkaa olla lähes täynnä. Ikola tuli papiksi Nurmoon vuonna 1985. Töitään hän lopettelee nyt vähitellen ja muuttoa Kuopioon myös kevään mittaan.

Joulupäivänä oli viimeinen joulusaarna, nyt hän valmistelee kenties viimeistä kertaa Koivu ja tähti -runotapahtumaa. Kevään ajan hän pitää pois lomiaan ja vihonviimeistä kertaa Ikola saarnaa toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina. Se on hänen lähtösaarnansa.

"Kuunnellaan toisiamme"

Paljon on muuttunut näiden vuosikymmenten aikana. Kirkon rooli ja tehtävät ovat eläneet ja viime aikoina kirkko on joutunut suorastaan yhteiskunnallisen ryöpytyksen kohteeksi. Kirkosta eroaminen on kiihtynyt yhteiskunnallisen kuohunnan seurauksena esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain takia. 

Johtava kappalainen Jouko Ikola jää eläkkeelle ja jättää lakeudet. Kuva: Elina Niemistö / Yle

– Pidän tärkeänä, että kaikesta huolimatta kirkon perussanoma olisi läsnä. Nyt on aika rauhoittua ja kuunnella toisiamme, vaikka mielipiteet ovatkin erilaisia. Toivon, että kirkon piirissä on tilaa jatkossakin monille näkemyksille, sanoo Ikola diplomaattisesti.

Ikola on huolissaan myös papin työn muutoksesta. Hän toivoo, ettei siitä tulisi toimistossa tapahtuvaa tietokonetyötä. Sitä on ollut viime vuosina yhä enemmän.

– Kyllä kirkon työntekijöiden pitää liikkua tuolla ihmisten parissa. Ja toivon, että olisi aikaa viipyä ihmisten luona, miettii Ikola.

Muutoksista huolimatta jotain hyvää on myös pysynyt. Kuten yhteisöllisyys. Sitä Ikola vakuuttaa Nurmosta ainakin vielä löytyvän.

Oikealla alalla

Ikola on tyytyväinen ja kiitollinen työurastaan. Kun häneltä kysyy, oliko pappius kutsumusammatti, hän vastaa:

– Ammatti valitsi minut. Suvussa oli mukavia esimerkkejä tavallisista papeista, jotta silloin nuorena oman epävarmuuden keskellä tohti lähteä tällaiseen tehtävään.

Papin työssä on läsnä elämän kirjo, myös kuolema. Ikola pitää papin työtä juuri siksi palkitsevana, että se on oikeaa elämää.

– On se raskaskin työ, mutta se on hyvin todellista. Siitä on kaikki turha riisuttu pois. Tässä on ollut juuri siinä työssä, mitä on ajatellutkin tekevänsä, toteaa Ikola.

Eläkepäiviään hän ei ole suuresti suunnitellut. Runoharrastus varmasti saa ison jalansijan. Juuri ennen joulua Ikola julkaisi yhdessä valokuvaaja Benjam Pöntisen kanssa runokuvateoksen, jossa on Ikolan omia runoja. Lisäksi ajatuksissa on kieltenopiskelua ja kunnosta huolehtimista.

– Ja täytyy vähän kattella. Ihan rauhassa, hymyilee Ikola.