Kokkolan kaupunginteatterin katsojakato loiveni – keväällä kansainvälisiä tuulia

Kokkolan kaupunginteatterin esitykset kiinnostivat vuonna 2014 hiukan edellisvuotista enemmän. Uuteen vuoteen lähdetään siis positiivisessa vireessä. Vuosi 2015 tuo näyttämölle kansainvälisyyttä ja teatterin johtoon uudistuksia. Teatterinjohtaja-ohjaaja Sini Pesosen ja dramaturgi-ohjaaja Jussi Moilan jäähyväistyö, Onnellinen perhe, nähdään teatterin estradilla huhtikuussa.

Kotimaa
Kuvassa kohtaus näytelmästä Sylvi
Ilkka Saastamoinen

Valtakunnallisesta myönteisestä julkisuudesta huolimatta Kokkolan kaupunginteatterin katsojaluvut ovat madelleet matalalla pari viimeistä vuotta. Kaupunginteatteri oli ehdolla vuoden teatteriksi ja oli mukana teatterikesässä sekä Stage-festivaalilla.

Silti katsojaluvuissa matalimmalla käyntiin 2013, kun lipun osti ainoastaan 13 500 katsojaa. 2012 katsojia oli vajaat 18 000. Siinä mielessä vuoden 2014 katsojamäärä, 15 000, on positiivinen käänne.

Minna Canthia päivitettynä

Alkavana vuonna estradilla nähdään edelleen Metsäjätti sekä Kujakatti Antero ja Mimmi Mou Mirmajasta.

Uutta on viiden teatterin kansainvälinen yhteistyöproduktio Sylvi. Draaman teksti on Minna Canthin, mutta sen on päivittänyt taiteilijaprofessori Mikko Roiha. Näytöskappale sai ensi-iltansa Berliinissä. Kokkolan näyttämöllä teos nähdään tammikuun lopusta lähtien. Kaksikielinen Sylvi on jo kiertänyt eri puolilla Suomea. Huhtikuussa teos viedään Ruotsiin. Ensi-illan yhteydessä järjestetään myös seminaari arvovaltaisella osallistujajoukolla.

Englantilainen tragikomedia Säikky nähdään Kokkolassa helmi-toukokuussa. April de Angeliksen teos saa samalla Suomen kantaesityksensä.

Sini Pesosen ja Jussi Moilan ainakin tällä erää viimeinen työ Kokkolan kaupunginteatterissa nähdään huhtikuussa Katariinan kamarissa. Onnellinen perhe on Jussi Moilan kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama tummasävyinen komedia rakkaudesta.

Musiikkia ja vierailija

Huhtikuun loppupuolella päänäyttämölle nousee lasten klassikko Kaislikossa suhisee. Fredi Tammela ohjaa näytelmän, jossa esiintyvät teatterin omat näyttelijät sekä Keski-Pohjanmaan kansanopiston teatteri- ja tanssilinjalaisia.

Kaislikossa suhisee sisältää paljon musiikkia. Sitä sisältää myös Mirja Turkkila-Gladin ja pianisti Tapani Riipan iskelmäesitys Ajan Sävel, jota nähdään maakunnan palvelutaloissa kevään mittaan.

Kevään aikana on luvassa myös vierailuesityksiä ja tuttuun tapaan yhteistyötä Talvitanssien ja Talviharmonikan kanssa.