Suomessa selvitetään talvirengaspakkoa rekoille

Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo selvittää, pitäisikö Suomessa rekoilla olla alla talvirenkaat. Rengaspakko vetoautoilla on jo Ruotsissa ja Norjassa. Liikenne- ja viestintäministeriön lainsäädäntöneuvoksen Kirsi Miettisen mukaan selvitys on osa tieliikennelain kokonaisuudistusta. Poliisi ja Autorengasliitto suunnittelevat keväälle rengasratsiaa, jonka pohjalta rengasasetuksen muutosta pohditaan, sanoo puolestaan keskustan kansanedustaja Simo Rundgren.

liikenne
10 akselinen 84 tonnia painava perävaunuyhdistelmä.
Polttoaineen halpeneminen vähentää puuajon kustannuksia.Jarmo Honkanen / Yle

Lapissa kesärenkailla ajaminen on aiheuttanut useita ulosajoja esimerkiksi Kilpisjärventiellä. Viimeksi perjantaiaamuna rekka ajautui osin ulos tieltä lähellä Kilpisjärveä.

Ruotsissa ja Norjassa talvirengaspakko on ainakin vetoautossa. Nyt siitä on keskusteltu myös Suomessa, sanoo liikennevaliokunnan varajäsen, keskustan kansanedustaja Simo Rundgren Yle Lapin haastattelussa.

Liikenne- ja viestintäministeriö uusii parhaillaan tieliikennelakia ja siinä yhteydessä selvitetään myös sitä, olisiko talvirengaspakko Suomeen tarpeen, kertoo lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettinen.

Simo Rundgrenin mukaan Autorengasliitto ja poliisi ovat suunnitelleet ensi keväälle rengasratsiaa raskaalle liikenteelle.

– Tältä pohjalta kerätään sitten materiaalia siihen, jos Suomessa tulisi toisenlainen rengasasetus, Rundgren sanoo.

– Rengasalan tekninen foorumi on esittänyt, että meillä syvyys olisi viisi milliä vetoautolla. Norjassahan on tulossa vielä tiukemmat vaatimukset.

Teiden kunnostamiseen ei budjettirahaa

Lapin teiden kuntoon ei ole tällä hetkellä tulossa parannusta ainakaan valtion budjetista, sanoo Simo Rundgren.

– Sitä varten tarvitaan uusia välineitä. Budjetin ulkopuolisella rahoituksella, kuten liikennerahastolla saataisiin tällaiset investoinnit tehtyä.

Talvirengaspakko lisää kuitenkin kuljetusliikkeiden kustannuksia, muistuttaa Rundgren.

– Varsinkin, jos Norjassa aletaan vaatia, että perävaunuissa on talvirengaspakko, nythän on puhuttu vain vetoautoista.

Suomalaisten rekkojen renkaat ovat Simo Rundgrenin mielestä pääosin kunnossa. Jos rengaspakko asetettaisiin, myös ulkomaalaiset rekat joutuisivat syyniin ja tarvittaessa vaihtamaan renkaansa.

Korjattu klo 16.15 lähde lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettiseksi.