Myrsky tuo sähkökatkoja itään ja Keski-Suomeen

Suurimmillaan sähköttömien talouksien määrä oli noin 8 000. Yöllä myrsky on siirtynyt koilliseen.

Kotimaa
Seppo Mäkelä ja Ossi Kiekara.
Seppo Mäkelä ja Ossi Kiekara Kangasalan Vedestä joutuivat auttamaan vedenjakelua erillisellä generaattorilla Kangasalan keskustan lähettyvillä Pirkanmaalla. Jukka Töyli

Sähköttömien kotitalouksien määrä perjantaina alkaneen myrskyn jälkeen elää koko ajan. Noin neljän aikaan aamuyöllä sähköä vailla oli tuhat sähköyhtiö Elenian asiakasta. Suurin osa heistä oli keskisuomalaisia, 500 taloutta. Pirkanmaalla sähköt puuttuvat yli 300:sta taloudesta. Sähköttömiä on myös Hämeessä.

Samoin sähkönsiirtoyhtiö Carunan asiakkaista noin tuhat odottaa sähköjä, heistä suurin osa asuu Lounais-Suomessa. Myrsky on liikkunut itään ja esimerkiksi Pohjois-Karjalan sähkön alueella neljältä aamuyöllä noin 800 taloutta kärsi sähkökatkosta. Saman verran sähköttömiä on Savon voiman alueella.

Neljän tienoilla aamuyöllä sähköttömiä on Järvi-Suomen energian alueella 600. Eniten ongelmia on Kouvolassa. Kymenlaakson sähkön asiakkaista sähköä odotti runsaat 200 taloutta.

Satakunnassa myrskyn katkomat sähköt on saatu pääosin palautettua.

Pahimmillaan perjantai-iltana ilman sähköä oli noin 8 000 Carunan ja Elenian asiakasta Lounais- ja Etelä-Suomessa, Pirkanmaalla ja Hämeessä.