Vesa-Matti Loiri täyttää 70 vuotta – Mikä on taiteilijan uran merkittävin teos?

Vesa-Matti Loiri täyttää sunnuntaina 4.1. 70 vuotta. Mikä on rakastetun viihdetaiteilijan monipuolisen uran merkittävin teos?

Kotimaa
Vesa-Matti Loiri mikrofonin ja nuottikirjan edessä lavalla
Miki Wallenius / Yle

Arvostettu viihdetaiteilijaVesa-Matti Loiritäyttää sunnuntaina 70 vuotta. Loirin pitkään taiteilijauraan mahtuu monenlaista: musiikkia, teatteria, elokuvia ja televisiota.

Näyttelijät Vesa-Matti Loiri (oik.) ja Pentti Siimes Uuno Turhapuro -elokuvan kuvauksissa vuonna 1970.
Näyttelijät Vesa-Matti Loiri (vas.) ja Pentti Siimes Uuno Turhapuro -elokuvan kuvauksissa vuonna 1970. Kalle Kultala / Yle

Loiri nousi suomalaisten tietoisuuteen vuonna 1962 ilmestyneen Mikko Niskasen ohjaaman Pojat -elokuvan myötä. Debyyttinsä jälkeen Vesku on ehtinyt olla monessa mukana: hänen tunnetuin roolinsa silti lienee Uuno Turhapuro, joka nähtiin valkokankaalla ensimmäisen kerran vuonna 1973.

Laulajana Vesa-Matti Loiri tunnetaan erityisesti suomalaiskansallisten iskelmien ja Eino Leinon runoihin sävellettyjen laulujen tulkitsijana.

Mikä on sinun mielestä Vesa-Matti Loirin pitkän ja monipuolisen uran merkittävin teos? Onko se jokin Loiri/Leino -levytyksistä, teatteriesitys vai elokuvarooli? Mikä tekee suosikistasi niin merkittävän?

Oletko nähnyt aikoinaan Vesa-Matti Loirin teatterin lavalla tai konsertissa? Voit myös kertoa rakkaimpia muistojasi Loirin esiintymisistä.

Osallistu keskusteluun tai kirjoita meille sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #Vesku70