Joukkoraiskaajat pitivät sieppaamaansa turistia viikkoja vankinaan Intiassa

Intian poliisi on pidättänyt viisi miestä törkeistä rikoksista epäiltyinä.

Ulkomaat
Intian poliisiviranomaiset kuljettivat japanilaisnaisen jatkuvasta joukkoraiskaamisesta epäiltyjä henkilöitä oikeudenkäyntiin Kolkatassa 3. tammikuuta 2015.
Intian poliisiviranomaiset kuljettivat japanilaisnaisen jatkuvasta joukkoraiskaamisesta epäiltyjä henkilöitä oikeudenkäyntiin Kolkatassa 3. tammikuuta 2015. Strdel / AFP / Lehtikuva

Intiassa tutkitaan julmaa tapahtumasarjaa, jossa miesjoukkio sieppasi japanilaisen naisturistin, piti tätä vankinaan useiden viikkojen ajan ja joukkoraiskasi tämän lukuisia kertoja. Rikostutkinnan yhteydessä poliisi on pidättänyt viisi epäiltyä.

Japanilaisnainen kertoo kahden miehen lyöttäytyneen seuraansa marraskuussa Kolkatassa, esittäytyneen oppaiksi ja houkutelleen hänet mukaansa Dighaan. Siellä joukkoon lyöttäytyi lisää miehiä. Aseella uhatulta naiselta varastettiin rahaa, häntä pidettiin vankina kurjissa oloissa ja hänet raiskattiin toistuvasti. Lopulta nainen onnistui karkaamaan.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan Kolkatan poliisi epäilee, että alueella on toiminut yksin matkustaneita ulkomaalaisia naisturisteja jahdannut rikollisliiga. Poliisit etsivät muita tapaukseen mahdollisesti liittyviä epäiltyjä.

Lähteet: Reuters, AFP