Kaksi pilkkijää hukkui Lohjan Puujärvellä

Kaksi sunnuntaina aamupäivällä pilkillä ollutta miestä hukkui pilkkimatkallaan. Jää Puujärvellä on poliisin mukaan erittäin heikkoa.

Kotimaa
Lohjan Puujärvi kuvattuna Kyrönnokasta sunnuntaina 4. tammikuuta 2015. Kaksi pilkkijää hukkui Puujärvellä Uudellamaalla sunnuntaina. Miehet olivat pilkkimässä kahdestaan Kyrönnokan seudulla entisen Karjalohjan kunnan alueella. Poliisin mukaan järven jäät ovat tällä hetkellä erittäin heikot.
Lohjan Puujärvi kuvattuna Kyrönnokasta sunnuntaina 4. tammikuuta 2015. Kaksi pilkkijää hukkui Puujärvellä Uudellamaalla sunnuntaina. Miehet olivat pilkkimässä kahdestaan Kyrönnokan seudulla entisen Karjalohjan kunnan alueella. Poliisin mukaan järven jäät ovat tällä hetkellä erittäin heikot.Markku Ulander / Lehtikuva

Kaksi pilkillä ollutta miestä on hukkunut sunnuntaina aamupäivällä Lohjan Puujärvellä. Miehet olivat pilkkimässä Kyrönnokan kohdalla.

Ylikonstaapeli Sari Heikkisen mukaan lenkillä ollut silminnäkijä oli kuullut avunhuutoja klo 11 jälkeen ja soittanut paikalle apua.

– Kun pelastushenkilöstö oli päässyt paikalle, oli osittain jään päällä ollutta uhria yritetty elvyttää, mutta elvytys oli jouduttu lopettamaan tuloksettomana. Samalla oli havaittu, että toinen uhri oli avannossa, Heikkinen kertoo.

Poliisin mukaan jää oli erittäin heikkoa ja lahden poukama on harmaata sohjoa, vain reunoilla oli enää valkoista lunta.

Kartta.
Yle Uutisgrafiikka