Loppu jokakeväiselle kauhunäytelmälle? Sipoolaiset saavat maksuttomia koirankakkapusseja

Tänä keväänä Sipoon hankien alta saattaa paljastua iloinen yllätys: koirankakattomampi asfaltti. Koiranjätöksille tarkoitettuja pusseja voi poimia mukaansa kymmenestä eri paikasta ympäri Sipoota.

Sipoo
Koira istuu kakalla.
Tarja Nyyssönen / Yle

Sipoon koirankakkapussi-asemat on sijoitettu seuraavasti: Nikkilän alueella asemia on kuusi kappaletta. Etelä-Sipoossa asemia on neljä. Jätöksiä varten perustettujen pussiasemien kokonaisvahvuus on siis kymmenen.

Nikkilän alueen koirankakkapussi-asemien tarkemmat koordinaatit löytyvät tästä kartasta (siirryt toiseen palveluun).

Etelä-Sipoon vastaavat koordinaatit voit katsoa tästä kartasta (siirryt toiseen palveluun).

Sipoon kunta huolehtii siitä, että asemilla on asianmukaisesti tyhjiä pusseja aina tarjolla. Mikäli pussit pääsevät loppumaan, ilmoituksen voi tehdä osoitteeseen kuntatekniikka@sipoo.fi (siirryt toiseen palveluun) tai numeroon 09 23531.

Sipoon tiedotteen mukaan ilmaisten koirankakkapussien tavoitteena on puhtaamman lähiympäristön luominen. Mukana pussitempauksessa on Sipoon kunnan lisäksi lähiseudun yrittäjiä.