1. yle.fi
  2. Uutiset

Savonlinnan reittilennot alkavat viimein helmikuun alussa

Lentoliikenne Savonlinnan ja Helsingin välillä alkaa 2. päivä helmikuuta. Lippuja lennoille on voinut ostaa vuoden alusta asti internetin kautta.

Savonlinna
BASe Airlinesin 30-paikkainen Embraer 120ER -lentokone.
BASe Airlinesin 30-paikkainen Embraer 120ER -lentokone.BASe Airlines

Unkarilaisen BASe Airlinesin, Savonlinnan kaupungin ja Liikenneviraston välinen sopimus allekirjoitettiin viime vuoden lopussa. Tarjouskilpailussa hävinneen virolaisen lentoyhtiön korkeimpaan hallinto-oikeuteen tekemä valitus ei estä lentoja, kertoo Savonlinnan kaupungin kehitysjohtaja Hannu Kurki.

– Sopimus lennoista on tehty tämän vuoden loppuun saakka. Savonlinnan kaupunki on varannut lentojen tukemiseen miljoona euroa ja valtio saman verran.

– Lentoliput Savonlinnan reitille ovat myynnissä internetissä osoitteessa baseairlines.fi. Amadeus-lippujärjestelmään ja Finnairin listoille liput saataneen parissa kolmessa viikossa arvioi, BASe Airlinesia Suomessa edustava Juha Köykkä.

Savonlinnaan perustetavalle huoltotukikohdalle on kuitenkin saatava vielä luvat sekä Unkarin että Suomen ilmailuviranomaisilta. Tiloiksi vuokrataan ainakin aluksi suomalaisen ilmailuyrityksen omistama lentokonehalli.

Lue seuraavaksi