yle.fi-etusivu

Sari Helin: Laiskojen vanhempien lapset pelaavat eniten

Elämme aikaa, jossa vanhempien syyllistäminen on kiellettyä. Tämä siitä huolimatta, että vanhemmat ovat mestareita eritoten ja ennen kaikkea syyllistymään lastensa asioista. Lasten konsolipelaaminen on kuitenkin asia, josta vanhemman on syytä tuntea pisto sydämessään.

Sari Helin
Sari Helin.
Liisa Valonen

Steam-videopeli ja viestintäalusta näyttää yhteisöön rekisteröityneiden pelaajien henkilökohtaisen peliajan viimeisen kahden viikon ajalta. Sen perusteella monen puolitutun vasta esiteini-ikäisen lapsen pelkkä Steam-pelien peliaika hipoo viittä tuntia päivässä. Tämän lisäksi lapset vielä toki käyttävät älypuhelimia ja niiden kaltaisia vempaimia ruutuaikana ruutuajan päälle. Lapsen välipäivät ovat olleet monessa huushollissa pelkkiä pelipäiviä.

Mitä sillä sitten on väliä, eihän Etelä-Suomessa edes ole kunnolla lunta ja ulkona ei ole mitään kunnollista tekemistä? Sillä on se väli, että kasvavaa lasta ei ole tarkoitettu kököttämään epäergonomisessa asennossa koneen ääressä viittä tuntia putkeen. Lapsen elämäntehtävä on kehittää keuhkojaan juoksemalla, haastaa kroppaansa kamppailemalla, kehittää luitaan ja verisuoniaan fyysisillä teoilla, jotta pystyisi sitten istumaan aikuisuutensa viisi tuntia kerrallaan koneen ääressä huonossa asennossa. Ennen vanhaan sanottiin, että leikki on lapsen työtä. En tiedä muistaako sitä enää kukaan.

Kasvavaa lasta ei ole tarkoitettu kököttämään epäergonomisessa asennossa koneen ääressä viittä tuntia putkeen.

Lapsen saa pois tietokoneelta tarjoamalla vaihtoehtoista tekemistä. Lapsen voi viedä metsään, uimahalliin, kirjastoon tai mihin hyvänsä tekemiseen, jossa lapsi ei käytä konetta elämänsä jatkeena. Ja tässä kohdassa tulee syyllistyä: viitseliäs vanhempi pistää itsensä likoon ja raahautuu kellumaan uimahalliin, vaikka ei yhtään kiinnostaisi. Laiska vanhempi antaa lapsen pelata, koska onhan sen helpompaa niin kun voi olla lapselle kaveri. Ei tule ristiriitoja, ei tarvitse uhkailla eikä huutaa kurkku suorana.

Toivottavasti kukaan vanhempi ei halua olla laiska tahallaan. Ihmisten elämäntilanteet ovat vaatimustasoltaan kuin yö ja päivä, toisessa perheessä on kaksi vanhempaa, joilla on omat ja keskinäiset asiat sen verran hyvässä kunnossa, että aikuisten tarmo riittää jatkuvaan aktiviteettitoimiston pyörittämiseen. Toisessa perheessä energia kuluu hengittämiseen. Siinä elämän epäreiluus kohtaa konsolipelimaailman järisyttävällä tavalla.

Peliaikojen rajattomuus tai rajoittaminen jakaa tulevaisuudessa lapset hyvä- ja huono-osaisiin. Hyväosaisia lapsia valvotaan, kytätään, kannustetaan ja ohjataan pois koneelta. Tämän sivuvaikutuksena hyväosaiset lapset myös pysyvät hoikempina ja tätä kautta terveempinä, koska automaattisesti liikkuvat enemmän. Huono-osaiset lapset elävät rajatonta peliaikaa koneillaan lihoen. Olen pahoillani, jos jotakuta nyt suututtaa, mutta niin se vain menee: lapsesta ei kasva tervettä aikuista, jos lapsi ei liiku, nuku ja syö suhteellisen terveellisesti.

Puuttumatta mitenkään lasten pelaamien pelien sisältöön, kehittävyyteen ja hyödyllisyyteen, pelit ovat tuoneet vanhemmuuden haasteelliselle kentälle pirunmoisen lisäpulman. Peliajat ja niistä säätäminen ovat jokapäiväinen sota perheissä sen lisäksi, että tapellaan ne perustappelut huoneiden siisteydestä, syömisistä, heräämisistä, suihkuista, läksyistä ja koulukirjoista. Meidän lapsemme ovat teknologisen murroksen ihmiskokeen silmässä, eikä siitä ihmiskokeesta selviytymisestä annettu pienintäkään vinkkiä neuvolassa.

Eikä taideta antaa vast’edeskään.

Sari Helin
Kirjoittaja on yrittäjä ja Huono äiti -blogin perustaja