Lintulajit testaavat muskeleitaan lintulaudalla

Varikset, harakat ja oravat häiriköivät lintulaudalla ja syövät eväät niiltä, joille ne on tarkoitettu. Joskus talitiainen tai punatulkku saattaa leikkiä lintulaudan kunkkua ja häärää ahkerasti muita lintuja pois ruoka-apajilta.

Kotimaa
Punatulkkuja ja viherpeippoja ruokailemassa
Tuomo Häkkinen

Lintujen ruokintapaikalla jotkut leikkivät kovista ja toiset jättäytyvät suosiolla vähän kauemmaksi. Mahtaako lintulaudalla vallita nokkimisjärjestys?

Lintuasiantuntija Juha Markkolan mielestä niinkin voi sanoa, sillä on olemassa hallitsevia yksilöitä. Yksilöiden välillä on suuria eroja käytöksessä. Punatulkku on suurempi kuin muut, mutta osa niistä on hyvinkin rauhallisia, kun taas toiset ovat luonteeltaan vahvempia. Toisaalta lajeilla on myös erilaisia tapoja ruokailla, joten siitäkin syntyy erilaisia asetelmia.

– Ei ole kuitenkaan yhtä keisaria, joka hallitsisi, vaan se vaihtuu vähän väliä. Selkeää nokkimisjärjestystä ei pääse syntymään, koska kaikki linnut ovat koko ajan varuillaan. Lintulaudoilla linnut hyppäävät äkkiä lentoon esimerkiksi, kun lunta putoaa puusta. Samoin jos varpushaukka ilmaantuu lähelle, Markkola selittää.

Yhteistyökin pelaa

Osa linnuista, kuten pikkuvarpuset, kippaa auringonkukansiemeniä alas laudalta, jolloin toiset linnut saavat noukittua ne maasta. Linnut tekevät siis tavallaan yhteistyötä.

Keltasirkut, punatulkut ja pikkuvarpuset ruokailevat mielellään maassa. Viherpeipot pitävät isoista siemenistä, kuten auringonkukansiemenistä. Keltasirkut suosivat viljaa. Tiaiset ja pikkuvarpuset käyvät innoissaan rasvamakkaroiden kimppuun.

Markkola kertoo, että osa linnuista osaa odottaa saavansa ruokaa.

– Talitintit tulevat katsomaan ja koputtelevat jo marraskuussa ikkunaan, että joko ruokinta voisi alkaa.

Lintujen ruokinta ei ole Markkolan mielestä kuitenkaan välttämätöntä.

– Jos lintu huomaa, ettei ruokaa tule, se etsii sitä naapurista, hän sanoo.