Tietokone tuli apuun parinvalinnassa jo 1960-luvulla

Vehmassalmen "tietokonetanssit" vuonna 1967 oli tapahtuma, joka herätti paljon mediahuomiota. Se oli ensimmäinen kerta Suomessa ja tiettävästi myös Euroopassa, kun tietokonedataa käytettiin hyväksi parinvalinnassa.

ilmiöt
Vehmassalmen tietokonetansseissa käytetty lappu, jossa pitää asettaa viisi ominaisuutta tärkeysjärjestykseen.
Vehmassalmen tanssiaisiin kesällä 1967 osallistuvat saivat halutessaan täyttää lapun, jossa piti pisteyttää ihanteellisen kumppanin ominaisuudet.Kauko Lehtonen

Talvella 1967 Turun kauppakorkeakoulun opiskelija Kauko Lehtonen teki markkinointisuunnitelmaa Vehmassalmen tanssilavan kesäohjelmaa varten. Juhannukseksi piti keksiä jotain erityistä.

Joku saattoi pikkuisen taktikoidakin siinä, että piti lapun visusti ensin taskussa ja kyttäili, kenellä on sama numero.

Kauko Lehtonen

Kun Lehtonen käveli Turussa IBM:n tietokonekeskuksen ohi vuonna 1967, hänen mieleensä juolahti ajatus.

– Jossain lehdessä oli ollut kirjoitus Amerikassa järjestetystä parinvalinnasta ja tietokonetansseista. Tästä lähti idea, että tätä voisi käyttää hyväksi Suomessakin.

Lehtonen otti yhteyttä IBM:ään. Tietokonefirma innostui ajatuksesta heti, koska se vaikutti mainiolta julkisuustempaukselta.

Lappu rintaan ja kohti tanssilavaa

Lopulta kesällä noin pari viikkoa ennen Vehmassalmen tanssiaisia nuorille jaettiin tapahtumalipun yhteydessä lappu, jossa osallistujia pyydettiin pisteyttämään ominaisuudet, joita he pitivät seurustelukumppanissa tärkeänä.

Tieto tallennettiin reikäkorteille, jotka ajettiin 60-lukulaisessa tietokoneessa magneettinauhoille. Lopulta tietokone teki lajittelun kriteerien mukaan.

– Tämän jälkeen seuraavaan lauantaihin mennessä saatiin listat, jossa oli tytöt ja pojat aakkosjärjestyksessä, ja perässä oli numero. Lipunmyynnin yhteydessä jaettiin lappu, johon merkittiin koneen antama numero. Lappu pantiin rintaan nuppineulalla, ja sen jälkeen lähdettiin sisälle tanssilavalle etsimään henkilöä, jolla on sama numero, Lehtonen kertoo.

Ensimmäistä kertaa Euroopassa

Tapahtuma keräsi paljon mediahuomiota. Muun muassa Ilta-Sanomat ja Seura kertoivat Vehmassalmen tapahtumasta näyttävästi sivuillaan.

Parinvalinnan järjestäminen tietokoneen avulla tuntui oudolta ja uudelta – etenkin, kun tietokoneet olivat 60-luvun lopuilla mystisiä, pakastekaappien kokoisia laitteita, joita turkulaiset näkivät lähinnä IBM:n keskuksen ikkunasta. IBM:n mukaan parinvalintamenetelmää käytettiin Vehmassalmen tanssiaisissa ensimmäistä kertaa paitsi Suomessa, myös Euroopassa.

Kauko Lehtonen muistelee, että numeropareja oli lopulta tanssiaisissa noin nelisensataa.

– En tiedä tarkkaan, syntyikö lopullisesti pareja. Jotain huhuja kerrottiin, että joku olisi mennyt kihloihinkin. Joku saattoi pikkuisen taktikoidakin siinä, että piti lapun visusti ensin taskussa ja kyttäili, kenellä on sama numero.